Apon Treenipäiväkirja

Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa sarjasta kirjoituksia, jossa pyörittelen treenausperiaatteita. Alustavasti sarja jakaantuu seuraavasti: 1. Anaerobinen treenaus (tämä juttu); 2. Perustermit tutuiksi; 3. Junnaus tappaa talossa ja puutarhassa; 4. Muut treenaukseen vaikuttavat seikat; sekä 5. Omat treeniprinsiippini.

Aerobista harjoittelua ei tarvita ollenkaan. Pelkästään anaerobinen harjoittelu tuottaa tulosta.

Sivustolle http://healthyurbankitchen.com/blog/the-cardio-conundrum/ on kerätty eri asiantuntijoiden näkemyksiä “cardiotreenauksesta”. Kaikki sivustolla esiintyvät asiantuntijat eivät ehkä allekirjoita seuraavaa lainausta:

What’s aerobic training good for? Nothing… I think the concept of aerobic base work is a complete falsehood. I don’t believe there is any need for aerobic base, I think there is just a need to get in better shape to build work capacity. Aerobic training is for somebody to get fit enough to do anaerobic training.

Mike Boyle

Mutta monet varmaan allekirjoittavat. Ja samaa voi lukea yhä useammilta sivustoilta. Vain kovaa – anaerobisella alueella – treenaaminen tuottaa tulosta. Sama väite, joskin ehkei ihan noilla sanoilla, löytyy yhä useammista treeniohjelmista. Itse törmäsin väitteeseen ensimmäistä kertaa muistaakseni vuonna 1998 kuin luin kirjan Mario Lopez Knockout Fitness. Vaikka Mario puhuu salitreenin ja “cardion” (eli kardiovaskulaarinen, “kardio” eli aerobinen treeni) yhdistelemisestä, niin kaveri kuitenkin perustelee, että on parempi treenata 20 minuuttia täysillä kuin 40 minuuttia rauhallisesti. Mariolla on runko niin kovassa kunnossa, etten ala väittelemään hänen – tai kenenkään muun – kanssa tuloksien saavuttamisesta. Osa näennäisestä ongelmasta voi olla miten kardiotreeni ymmärretään – tähän palaan seuraavassa kirjoituksessa.

Osa väitteiden perusteista on vähintäänkin… älyttömiä. Väittämien esittäjien esi-isät – siis luolamiehet – kun eivät marjojen keräilyltään ennättäneet lenkkeilemään tai harrastamaan muita kestävyysurheilumuotoja. Toinen usein esiintyvä väite on, ettei luolamiehet tarvinneet kestävyyttä metsästäessään, vaan ainoastaan hetkittäistä voimaa ja nopeutta. Voi olla. Sillä mitä luolamiehet ovat aikanaan henkensä pitimeksi joutuneet tekemään on hyvin vähän tekemistä minun treenaamiseni kanssa. Tuskin ne luolamiehet marjat kerättyään menivät salille maksimivoimaa kehittämään.

Usein toistuva tehotreenausta puolusteleva väite kuuluu: olemme nykyään niin kiireisiä,  ettei meillä ole aikaa treenata rauhallisella sykkeellä. Päinvastoin, koska on niin vähän vapaata aikaa, pitää joka kerran treenata anaerobisesti, täysillä, veren maku suussa. Tähän väitteeseen palaan seuraavissa kirjoituksissa.

Lääketieteellisiin perusteluihin ei osaamiseni riitä enkä niitä sen enempää aio kommentoida.

Osa säännöllisesti seuraamistani – ja kunnioittamistani – treenaajista  on alkanut muuttaa harjoitteluaan maksimitreenauksen linjauksien mukaisesti. Onko meille valehdeltu? Oletko vanhan liiton miehiä, vai näetkö jo maksimitreenauksen valon? Oletko edistyksellinen ja rohkea uudelleenajattelija vai pelkkä reliikki, kehityksen jarru? Old school vai vahva edelläkävijä? Näihin kysymyksiin palataan samaan aikaan samalla treenikanavalla seuraavissa kirjoituksissa.

Citius, altius, fortius; nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Tarvitaanko kestävyyttä ollenkaan?

Taustalla soi: Phil Colins: The Los Endos Suite

Trackback URI | Comments RSS