Jan 22 2011

Lisäys vielä edelliseen

Published by at 14:49 under Treenaus

Auts, edellistä postausta kirjoittaessani unohdin varsinaisen jutun. Siis sen, minkä takia päätin avata Live Writerin.

Aamulla RSS feedejä  lukiessani törmäsin Esko Liuksen erinomaiseen kirjoitukseen “Vähemmällä lujempaa”. Tästä tuli mieleen eräs kaveri, jonka painonpudotusta olen etäältä seurannut. Hänen painonpudotus perustuu ilmeisesti armottomaan ruokavalioon ja kokolailla järjettömään treenaukseen. Treenien jaksotuksesta ei ole  juuri tietoakaan ja jokainen treeni kestää noin kaksi tuntia. Yhteen viikkoon kun vetää viisi kahden tunnin samanlaista treeniä putkeen, niin äkkiseltään luulisi liikuntainnon kestävän kuukauden. Jos sitäkään.

Sen lisäksi, että treeni-into on kovilla, niin treeni ei todennäköisesti tuota haluttuja lopputuloksia. Olen varmaan kertonut kaikille jotka haluavat kuunnella (ja vielä melkoiselle joukolle jotka eivät halua) tarinan noin kolmenkymmenen vuoden takaa. Tällöin eräs leidi valitti, että vaikka hän juoksee joka päivän saman lenkin samaa vauhtia, niin kunto ei kasva. Lihas on laiska, eikä se kehity yhtään enempää mitä sen on pakko. Sama treeni samalla tavalla päivästä toiseen ei kehitä kuin määrättömästi; raja tulee jossain vastaan ja sen jälkeen kehitys pysähtyy. Lihaksen ei tarvitse enää kehittyä. Vaihtelu on kehittymisen kannalta ihan välttämätöntä. Minunlaiseni perusliikkujan salitreeniohjelmaa suositellaan vaihdeltavan vähintään kolmen kuukauden ajan.

Ja kuka jaksaa samaa treeniä kerrasta toiseen? Siis yli kuukauden ajan? 

Liikuntainnokkuuden katoaminen on kuitenkin ehkä pienin vahinko yli-ylikovan treenin seurauksista. Kovan treenin jatkuessa aika todennäköisiä ongelmia odottaa nurkan takana: ylikunto (väsymys, energian puute, innottomuus, mielialanvaihtelut, univaikeudet, näitä riittää), loukkaantumiset, pikkuflunssat jne.

Lihas kasvaa levossa. Välipäiviä, kevyempiä treenejä väliin. Kovat kovaa, kevyet kevyesti.

Lueskelin jostain – en juuri nyt muista mistä – artikkelin, että tehokkain tapa pudottaa painoa on annoskoon pienentäminen. Liikunnan lisääminen luonnollisesti auttaa painonpudotuksessa, mutta kukaan selvästi ylipainoinen ei jaksa lisätä liikuntaa niin paljon, että pelkästään treenaamalla laihtuisi.

Lopetan paasaamisen tähän. Nyt treenaamaan.

Taustalla soi: Bon Jovi: Get Ready – Live Version

No responses yet

Trackback URI | Comments RSS

Leave a Reply