Sep 05 2010
Viikonloppu 5.-6. syyskuuta
Lauantaina omenien poiminnan ja käsittelyn jälkeen kävin illalla salilla. Teen todennäköisesti tänäkin syksynä noin 12 viikon mittaisen salirupeaman. Tein ylävartalon eilen ja tänään erityisesti “siivet” ja ojentajat ovat vähän hellinä. Painon putoamisen – tähän mennessä noin 7 kiloa – seurauksena teen dipit omaa painoa vastaan (ei siis kevennettyjä jalat maassa/penkillä virityksiä). Se lienee ojentajien protestin takana.
Tänään oli pitkästä aikaa kiipeilemässä Tapsussa veli RAAKIKSEN kanssa. Kiipesin tänään enemmän mitä vuoden aikana yhteensä. Kädet eivät kertaakaan olleet kipeät. Ja maltoin kiivetä helppoja (vain nelosen ja vitosen reittejä) ja maltoin lopettaa ennenkuin kädet olisivat menneet pumppiin.
Illalla saatan vielä käydä syvävenyttelyssä, jos saan aikataulut sopimaan. Jos en, niin käy mahdollisesti rakin kanssa lenkillä.
PS. Herukoita saatiin talteen melkein sata litraa. Omenia on tulossa erinomaisen hyvä määrä. Pakkasista loppuu tila, joten osa tullaan näillä näkymin tekemään mehuksi.