Archive for September, 2009

Sep 13 2009

Pari sanaa tavoiteasetannasta

Published by under Treenaus

Juoksija-lehden 2009 harjoituspäiväkirjan pääkirjoitus on päätoimittaja Ari Paunosen käsialaa. Ari kirjoittaa seuraavaa

Hyvän tuloksen takana on aina onnistunut tavoitteenasettelu. Legendaarinen valmentaja Jouko “Jokkeri” Elevaara opetti juoksijoilleen: ‘Ajatus ohjaa toimintaa’. Harjoittelu ilman tavoitetta on kuin laiva ilman peräsintä, joka seilaa minne sattuu.

Tästä samasta aiheesta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Minulla ei edelleenkään ole mitään järkevää tai konkreettista tavoitetta. Olen nyt reilun viiden vuoden ajan kirjannut tänne useimmat treenini. Niitä silmäillessäni huomasin pari eri tavoitetta: Perun kiipeilyreissuun valmistautuminen ja kuntoindeksin nosto tasolle erinomainen. Ensimmäinen noista tavoitteista oli projektiluontoinen, vuoden rypistys. Kun reissu on oli ohi – tai minun tapauksessani kun se jäi väliin – niin olisi varmaan pitänyt keksiä uusi konkreettinen tavoite. Jälkimmäinen tavoite on erinomainen siksi, että se on yksikäsitteinen ja kova. Huonoa on siinä se, ettei se ohjaa treenausta riittävästi, ainakaan näin amatööriliikkujan mielessä. Ainakaan tätä kirjoittaessa en tunnista sen tavoitteen olevan sellainen, että se enää motivoisi minua liikkumaan.

Tasan viikon kuluttua on Vierumäellä kuntotesti. Pyöräily sujuu hyvin, mutta sen verran on “mistä näitä senttejä oikein tulee” efektiä tapahtunut, ettei kuntoindeksi, joka suhteutetaan painoon, voi olla kovin korkea.

Tavoite siis edelleen puuttuu. Pyydänkin hyviä ehdotuksia tavoitteeksi; joko sähköpostilla, soittamalla tai tuonne kommettikenttään kirjoittamalla.

No responses yet

Sep 13 2009

Lauantai 12.9. pyöräilemässä

Published by under Treenaus

Päivällä oli veli Puhan muutto ja kun ajoin iltapäivällä kotiin, niin vesikuuri kasteli tiet. Päätin odotella muutaman tunnin, josko tiet vähän kuivuisivat. Vähän ennen seitsemää illalla arvioin pahimpien lätäköiden jo kuivuneen ja lähdin peepeilemään.

Polarin OwnZone vetäisi luvut 120-150. Näin korkeaa arvoa en muista koskaan nähneeni ja vaikka tarkoitukseni oli ajella rauhallinen tunti, niin kutakuinkin jo nuo lukemat nähtyäni arvasin, että tästä saattaa kehittyä rauhallista reippaampi lenkki. Näin tapahtuikin. Ajoin alun ja lopun kuitenkin rauhallisesti; lämmitellen ja palautellen.

Vaikkei pyöräily ollut mitenkään irtonaista, niin ylämäkiä oli hauska mörskätä. Monet niistä ajoin putkelta ja kohtuullisen kovaa. Valitsin vielä aika mäkisen reitin, jonka kiersin vaikeamman kautta maksimoidakseni nousut. Tasan viikon kuluttua on vuorossa kuntotesti, joten pikku nykäisyt eivät huononna tulosta ollenkaan, päinvastoin.

Polar raportoi reissusta seuraavaa:

  • pyöräilyä 50 min; 23,6 km/h keskinopeudella 28,2 km/h
  • KS 147
  • 648 kcal
  • RI 93

    No responses yet

    Sep 09 2009

    Tiistai 8.9. bodypump

    Published by under Treenaus

    Viikkorytmin mukainen tiistaipump:

    • 53 min pumppia (alkulämmittely mukana, ei loppuvenyttelyä)
    • KS 146
    • 816 kcal
    • RI 103

    Treenin sykekäyrä näyttää seuraavalta:

    image

    No responses yet

    Sep 07 2009

    6.9. kilometristatistiikkaa

    Published by under Treenaus

    Näyttää seuraavalta:

    image

    Noin 600 kilometriä perässä tavoitettani. Loppukauden päiväkohtaisista kilometrimääristä tulee kunnioitusta herättävän suuret tällä menolla. Kilometrejä kasassa tätä kirjoittaessa reilut 1300.

    No responses yet

    Sep 07 2009

    Maanantai 7.9.

    Published by under Treenaus

    Pääsin liikkeelle vasta kahdeksan jälkeen illalla, joten lenkistä oli pakko tehdä hyvin lyhyt. Tarkoitus oli oikeastaan vaan vähän pyöritellä eilisen pidemmän treenin jälkeen. Ylämäissä eilinen rasitus vähän tuntui, mutta muuten meno maistui aika mukavalle. Siinä vaiheessa kun lihakset olivat lämmenneet, niin oli jo pakko lopettaa. Katuvalot paloivat jo, kun kurvasin lähtöpaikalle. Tälläkin kertaa voitin veli Pimeän.

    Polarstoori:

    • pyöräilyä 33 min; 13,9 km keskinopeudella 25 km/h
    • KS 131
    • 354 kcal
    • RI 41

    PS. kun kirjoitin tuon alkuperäisen jutun (“Matin kanssa kahvilla”) niin veli TT epäili minun syöneen sieniä. Hän oli väärässä.

    No responses yet

    Sep 07 2009

    Sunnuntai 7.9. Tour de Helsinki 2009

    Published by under Treenaus

    Sunnuntai koitti harmaana ja sateisen oloisena, aivan kuten sääennustus oli luvannutkin. Harmi, sillä vuorossa oli 140 kilsaa Tour de Helsinkiä. Veli Pete oli lupautunut olemaan mun kaa. Tapasimme parkkipaikalla ennen lähtöä, kun kaikilla osapuolilla oli välppäys kiivaimmillaan.

    Matkaan päästiin minuutilleen aikataulussa. Aluksi ajo on rauhallista, joskin heiluriliike aikaansaattaa ripakoita kiihdytyksiä ja parhaimmillaan jopa matkanteon pysähdyksiä. Huomasin matkan aikana takuuvarmasti 21 kappaletta rengasrikkoja (osa pysähtyneistä saattoi aloittaa kumin vaihdon, mutta niitä en laskenut, ellei ollut todisteita näkyvillä). Noin viisitoista ensimmäistä haaveria tapahtui keskimäärin kahden kilometrin välein, sen jälkeen rengasrikot harvenivat kiusallisesti.

    Toinen “jännä” havainto oli kuseskelijoiden määrä – ensimmäiset rakkoaan helpottavat olivat aivan muutaman kilometrin päässä lähdöstä. Näitä en valitettavasti tajunnut aluksi laskea, mutta ensimmäisen kymmenen kilometrin aikana näitä heeboja, ja yksi heebotar, oli kymmeniä.

    Tarjoilu oli erinomaista ja pysähdyimmekin jokaisella neljästä huoltopaikasta: ruisleipää, banaania, vettä, urheilujuomaa, menua, suolakurkkuja sekä rusinoita. Kaikkea mitä pyöräilijä voi huoltopaikalta odottaa.

    Ajo kulki koko reissun ajan oivallisesti. Meidänkin trioon/nelikkoon mahtui yksi vuotava rengas, jota säädettiin jollain huoltopaikalla. Muutoin pysähdykset olivat aika lyhyitä. Koko matka ajettiin noin aikaan 5:52 , joka on ihan kelpo aika huomioiden sen, että ekat 11 kilometriä ajettiin johdetusti kahtakymppiä. Sähläsin vähän ajotietokoneeni kanssa (tulokset ovat kahdessa eri tiedostossa), enkä ole jaksanut kaikkea statistiikkaa laskeskella. Viimeiset 83 kilometriä ajettiin keskinopeudella 27,1 km/h. Reissun yksi hauskimmista tilanteista oli se, kun ajoimme noin kolmenkymmenen kilometrin nopeutta ja kahdenkymmenen viiden tavoitenopeuden ryhmä ajoi meistä ohi. Ryhmässä taisi tällöin olla mukana enää puolisen tusinaa polkijaa, muut olivat tippuneet vauhdista.

    Tässä vielä vähän yhteenvetoa ajotietokoneen tuloksista:

    • pyöräilyä 5:52; 142,9 kilometriä
    • KS 136
    • 3922 kcal
    • rasitusindeksiä en osaa arvioida yhteensä, erikseen ne ovat 189 ja 320

    No responses yet

    Sep 07 2009

    Pientä pulinataukoa havaittavissa

    Published by under Treenaus

    Treenaus ei kuitenkaan ole jäänyt kokonaan väliin. Neittipoissaoloni aikana rytmi on vakiintunut kahdeksi pumpiksi ja yhdeksi viikonloppupyöräilyksi.

    No responses yet

    « Prev