Veli TT treenaa teräshenkilökisaa varten, vaikkei mahdollisesti siihen kuitenkaan pääse osallistumaan. Uinti on jo täydellisesti hänellä hanskassa, joten hän pyysi minulta treeniseuraa pyöräilyyn ja juoksuun. Eilen oli ekat yhteiset treenit: tavoitteena ajaa reipas kolmekymppiä ja juosta reipas seiska.
Pyöräily sujui erinomaisesti meiltä molemmilta. Olin valtaosan matkasta peesissä ja sieltä oli hyvä tehdä mäki-iskuja veli TT:n kiusaksi. Ajettiin 15 kilsaa ja sitten käännyttiin takaisin. Matkalle sattui muutama miellyttävä mäki, josta pari ajoin aika reippaalla (Polarin termein “maksimiteho”) sykkeellä. Nopeuden mittaus ei onnistu suoraan pyörästä uuteen kellooni, sillä pyörän mittarit ovat ilmeisesti edellistä sukupolvea ja niistä tieto ei siis siirry automaagisesti RS800:seen. Nopeus lienee ollut – ainakin puolen välin paikkeilla vähän yli 30 kilsaa tunnissa. Takaisin tultiin osittain vastatuulessa ja ainakin mun sykkeenmittaustietojen perusteella vähän matalammalla sykkeellä.
Parkkipaikalla pyörä katolle, lenkkikengät esille ja sen jälkeen kuulin veli TT:n kysymyksen: “Otitko sä mukaan kaksi vasemman jalan juoksukenkää?” Vastasin siihen: “En, nämä ovat oikean jalan kenkiä.” Huokaus. En olisi keksinyt näin hyvää tekosyytä millään itse, joten pyöräilin rauhallisesti kun veli TT hikoili lenkkikengät jalassa.
Kirjaan treenistä 35 km pyöräilyä, mutta viimeisellä vitosella ei siis ollut sykkeenmittaus päällä:
maantiepyöräilyä 35 km
KS 146
1072 kcal
RI 131
Tänään olisi ohjelmassa pumppia, mutta perun tunnin, sillä lauantaista lähtien olen tehnyt joka päivä, pois lukien ehkä maanantain kiipeilyn, kohtuullisen raskaan harjoituksen. Tänään siis vuorossa pelkkää lepoa.
Veli RAAKIKSEN kanssa Kvarnby:n kalliolla. Kolmisen tuntia kikkailua. Ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen kädet eivät väsyneet vääntämisestä ja tänään kädet ihan normaalin oloiset.
Tämän kauden toistaiseksi pisin pyöräilyilottelu on ajettu tänään: 92,5 km. Pidin tarpeettoman pitkän tauon keskellä matkaa ja jostain järjettömästä syystä jätin sykkeenmittauksen päälle. Tässä kuitenkin tärkeimmät tiedot reissusta:
Tänään on vuorossa vähän pidempi pyöräilyrupeama. Suunnittelen parhaillaan reittiä käyttäen Bing maps -palvelua. Olin saanut jo reitin valmiiksi, kun huomasin, että ohjeissa kerrotaan tien olevan päällystämätön (“unpaved road”):
Sinne ei siis ole mitään asiaa maantiepyörällä. Tuolle reitille olisi kokonaispituutta kertynyt noin 90 kilometriä.
Keväällä sain muutamalta valistuneelta lukijaltani palautetta, että treenaan liikaa samalla sykevälillä; sekä tosi rauhalliset että reippaat lenkit puuttuivat täysin. Esko kirjoittaa Fillarikesä-blogissaan seuraavaa:
Miten en saanut itsestäni irti enempää? Oliko ikä tehnyt minusta yhtäkkiä vanhan diesel-koneen? Näitä pohdiskelin suunnatessani Vantaankosken iltalenkille. Selkein syy diiselismiin lienee siinä, että tänä vuonna olen ajanut varsin tasapaksuja lenkkejä: tasamittaisia, tasatehoisia, monotonisia. .
Oli lohdullista huomata, että näistäkin reisistä löytyy tehoja kun oikein herättelee. Lääke diiselismiin on selkeä: monipuolisempaa harjoittelua.
En tiedä miksi pyöräillessä on niin helppo ajautua tasapaksuihin treeneihin, sillä nyrkkisääntönä minulla on ollut jo vuosia, että joka neljännen tai viidennen lenkin teen reippaasti.
Olin torstaina päättänyt, että joko perjantaina tai lauantaina tekisin lyhyehkön reippaan lenkin. Perjantain meni aikalailla tehokkaasti domestisia vastuita täyttäessä ja iltapäivästä alkaen satoi. Tänään tiet olivat iltapäivästä jo kuivat, joten päätin ajella pidemmät ylämäet reippaasti, intervallimaisesti.
Luulin tehneeni viisi vetoa, mutta sykekäyrää pällistellessä täytynee tyytyä neljään:
Vetojen pituus on aika kohdallaan, noin minuutin mittaisia. Ehkä aavistuksen ne olisivat saaneet olla kovempia, mutta kelvannee tällä kertaa. Autossa laitoin radion päälle ja siellä soi parhaillaan Deep Purplen “Child in time”. Oheisessa netistä kaivamani videotaltiointi tästä kappaleesta. Noin kolmen minuutin kohdalla saanet kuvan, miltä jaloistani tuntui harjoituksen aikana.
