Kuluva viikko näyttää synkältä harjoituspäiväkirjassa. Olen tehnyt metsätöitä tällä viikolla kolmena päivänä – keskiviikkona oli vapaapäivä – mutta en ole pitänyt sykemittaria mukana. Päiväkirja näyttää siis tyhjää tälle viikolle.
Harjoituspäiväkirjan tyhjää tilaa lähdin täyttämään Veli TT:n kanssa. Meillä oli suoraselkäisesti sovittu tapaaminen TT:lle kello 8.30, joten 7:45 lähdin huristelemaan kohti Lohjaa.
Tarkoitus oli ajaa vähän reippaampi 90 minuuttinen, sillä kello 10:ksi odoteltiin isännän pihalle huonostikäyttäytyviä ja meluavia vieraita. Myöhästyminen ei tulisi kuuloonkaan. Tilanteen kiihkeyttä kuvaa se, että veli TT tokaisi “Mulla on vielä kaksi minuuttia aikaa, kerkeän tampata matot.” Ja hän kerkesi.
Päätettiin ajaa Vírkkalan kautta Lohjalle ja sieltä takaisin lähtöpaikalle. Reitin pituutta ei ollut tiedossa, mutta sehän ei meidän poikamaista innostusta millään tavalla lannistanut.
Reitti oli komeaa ajettavaa ja vastaan tuli muitakin samaan aikaan samaan harrastukseen päätyneitä reippailijoita. Keli erinomainen eikä pieni tuulen vire häirinnyt, poikkeuksellisesti kenties, ollenkaan.
Jonniin matkaa ajettuamme veli TT tokaisi, että jos ollaan Virkkalassa vartin sisään, niin ei ole hätää. Kohta näimme tiekyltin, jossa oli muistaakseni “Virkkala 14 km”. Oli siis pakko vähän kiristää vauhtia. Syke- ja nopeuskäyrää katsomalla nopeuden kiristäminen näkyy lähinnä sykekäyrästä noin välillä 40-60 min. Eka tunti ajettiin vähän reippaampaa, ja sitten jälkimmäinen jonkin verran rauhallisemmin.
Seuraavassa – lähinnä veli TT:lle – syke- ja nopeuskäyrät:
Kotipihaan pärähdettiin parikymmentä minuuttia myöhässä. Oltiin kuitenkin perillä ennen vieraita, joten vahinkoa ei ilmeisesti koitunut perhesuhteille.
Kehuin reissun jälkeen kadenssia, mutta se näyttää olleen ihan perushuonolla tasolla. Kummallista, luulin jo oppineeni pyörittämään tasaisesti yli 90 kierroksen vauhtia.
Seuraavassa Polartarina:
- pyöräilyä 1:50, tasan 50 km keskinopeudella 27,2 km/h
- KS 138
- 1284 kcal
- RI 162
Ps. Lähdin TT:ltä puolen päivän jälkeen ja tällöin siellä ei ollut yhtään huonostikäyttäytyvää tai meluavaa vierasta. Terveisiä veljille Emmi ja Tipu, sekä tietysti koko isäntäperheelle.