Sep
30
2007
Olin vähän aikaa sitten matkoilla ja lentokoneessa lueskelin istuintaskuun sijoitettua lehteä. Laadukkaan oloinen makasiini, jossa useimmat jutut oli kolmella eri kielellä. Juttujen välissä oli mainoksia, joista useimmat olivat englanniksi. Yksi niistä sattui silmään ja vieläkin hihityttää siitä tekemiäni muistiinpanoja silmäillessä.
Vapaasti kääntäen mainoksen tekstiosa kuului seuraavasti:
Rikkaammaksi ja houkuttelevammaksi Bugari kengillä
Tiesitkö, että naisten mielestä pitkät miehet ovat houkuttelevampia kuin lyhyet? Tai että pitkät miehet tienaavat huomattavasti enemmän kuin lyhyet? Naiset seurustelevat keskimäärin 5 senttiä itseään pidempien miesten kanssa. Miehet, jotka ovat yli 180 senttiä pitkiä tienaavat 12% enemmän kuin lyhyemmät miehet. Joten, hanki itsellesi Bugari kengät ja menesty!
Bugari kengissä on siis piilokorot, joilla voi “kasvattaa pituuttaan” muistaakseni noin 5 senttiä. Tämä mainos oli siis erityisesti suunniteltu 175-179 senttisille matkustaville miehille, jotka siis saavat automaattisen 12% palkankorotuksen hankkiessaan nämä oivalliset popot.
Mainos kuuluu samaa sarjaan tärinävyön kanssa.
Sep
30
2007
Minulla on oikeastaan vain pari “sääntöä” joita olen noudattanut näillä sivuilla. En nimittäin kirjoita mitään
1. työasioista tai
2. politiikasta
Tämä postaus menee tosi läheltä tuota ykkössääntöä, mutta menkööt.
Työnantajani tukee meidän työmuurahaisten liikkumista usealla eri tavalla: on liikuntaseteleitä (maksuväline moneen liikuntapaikkaan, jonka arvosta työnantaja maksaa puolet), on sähly- ja jääkiekkovuoroa ja joillekin saleille on neuvoteltu alennuksia. Alkusyksyllä oli yhteinen cooperin testi, johon tosin en matkustuksen vuoksi kerennyt. Vuosi sitten kaikille jaettiin kävelysauvat.
Nyt meillä kaadetaan lisää esteitä liikkumisen tieltä ja tätä varten perustetaan “kuntoklubi”. Mahtipontisesta nimestä huolimatta homman takana on hyvin kiinnostavaa ohjelmaa. Aloitetaan yhteisellä ravinto- ja kuntoiluluennolla, sen jälkeen lihaskunto-, liikkuvuus- ja polkupyöräergonomitestit, sitten muistaakseni toinen luento ja jokaiselle halukkaalle tehdään henkilökohtainen kunto-ohjelma. Tarkoitus on jakaa halukkaat kolmeen kategoriaan (liikunnan aloittavat, vähän liikkuvat ja harrastelijat) ja liikkua yhdessä ryhmän kanssa pari kertaa viikossa. “Ohjelman” tarkoituksena on erityisesti herätellä niitä vähän liikujia, joita meilläkin talossa varmaan on.
Tsemppariksi on saatu houkuteltua Jari Karpaasi Isometsä. Minä en enää ulkopuolista tsemppaaja tarvitse liikkuakseni, mutta tämmöinen olisi voinut olla hyvä herättäjä joku vuosi sitten.
Aika loistava idea.
Sep
30
2007
Tovi, piiiiiiitkä tovi vierähtänyt edellisestä kerrasta kun tänne treenejäni dokumentoin. Mukamas kiire, jne jne.
Tämän hetken treenivauhti on 4 harjoitusta viikossa, joista tyypillisesti yksi on kiipeily. Tällä viikolla olin Tapanilassa. Kiipeilytasoni on nyt parin viime vuoden tapahtumien jälkeen taantunut tasolle 5 tai 5-, eli paljon saa taas tehdä duunia, jotta kiipeän sinne missä olin pari vuotta sitten. Hyvä – taas on tavoitteita harrastuksissa.
Keskiviikkona olin ekaa kertaa uudella salillani pumpissa. Tällä kertaa oli vuorossa spinpump, jossa eka 30 minsaa sisäpyöräillään ja treenin loppuosa – 3 varttia – on body pumppia. Teki hyvää.
Perjantaina olin sisäpyöräilemässä, Rock 45:ssa. Tein tiukan treenin, jota sitten “palauttelin” eilisellä salitreenillä. Vuorossa oli ylävartalo. Tein kaikki liikkeet tosi huolellisesti ja lisäsin painoja pariin sarjaan.
Tänään oli tarkoitus mennä veli naperoiden kanssa Megazoneen. Tarkoitus oli pelata pari ottelua ja siitä olisi tullut kohtuullisen mukava puolituntinen treeniä. Viime vierailun jälkeen Megazone olikin muuttanut uuteen osoitteeseen, joten Shrek 3 sai toimia korvaavana aktiviteettina. Oli yllättävän hyvä, kolmososilla kun ei yleensä ole taipumusta loistaa. Vatsalihakset saivat vähän hihittelyn muodossa treeniä, mutta tälle päivälle kirjaan kuitenkin lepoa, mikä itse asiassa lienee ihan hyvä päätös. Viikko ja treenit ovat olleet viime aikoina aika raskaita.
Sep
13
2007
Salilla, vuorossa oli ylävartalotreeni. Jostain syystä sarjat olivat vähän lyhyempiä kuin edellisellä viikolla, mutta kokonaisuutenaan hyvä treeni.
Sykemittari pulisee seuraavaa:
- ylävartalotreeni, 1:12
- KS 132
- 747 kcal
- RI 117
Nyt vuorossa muutama harjoitus-vapaa päivä, joita matkojen takia ei kuitenkaan varsinaisesti voi lepopäivinä pitää.
Sep
11
2007
Kiipeilemässä veli Jukkiksen kanssa. Paikkana Nuuksio/Solvallan kallio. Lyhyt sessio, mutta tuntui erinomaiselta. Mikä parasta, tänään kädet eivät ole edes väsyneet!
Sep
09
2007
Ensi viikosta tulee treenauksen kannalta haastava, sillä viikolle mahtuu kaksi matkaa, joissa molemmissa on iltamenoa. Viikko voisi kuitenkin olla jotain seuravaa:
- maanantai: lepo tai mahdollisesti kiipeily
- tiistai: salitreeni
- keskiviikko – perjantai: matkalla eikä tod.näk. mahdollisuutta treenaukseen
- lauantai: salitreeni
- sunnuntai: matka, tosin yritän aamulla ennättää käydä esim. 60 minsaa rauhallisella lenkillä.
Sep
09
2007
Tiistaina salilla yläkropan treeni (rinta, selkä, olkapäät, ojentaja ja hauis). Pitkästä aikaa salilla ja sen seurauksena kolmisen päivää yläkroppa aika hellä.
Lauantaina salilla ja vuorossa alakroppa (vatsat, etureidet, takareidet ja pohkeet). Tänään vuorostaan kävelen kuin tönkkösuolattu muikku.
Jostain syystä halusin silti lähteä tänään sunnuntaina rullaluistelemaan. En tiedä, oliko se harjoitusteknisesti viisasta eilisen jalkatreenin jälkeen, mutta menin silti bleidaamaan. Todennäköisesti yksi viimeisimmistä ellei viimeinen bleidaus tällä kaudella. Jalat sen verran jumissa, että meno oli vähän töksähtelevää. Näytti varmaan aika huvittavalta.
Sykemittari paljastaa seuraavia tietoja tämän viikon harjoituksista:
- tiistaina salitreeni ja ylävartalo, kesto 1:09
- 698 kcal
- KS 130
- RI 109
- lauantaina salitreeni ja alavartalo, kesto tasan 60 minuuttia
- 654 kcal
- KS 137
- RI 126
- sunnuntaina rullaluistelemassa 1:35
- 1059 kcal
- KS 136
- RI 182
Sep
03
2007
Tänään menee töissä myöhään, joten treenaamaan ei pääse. Koska menee myöhään, ei myöskään kerkeä syödä kunnolla. Onneksi on Kotipizza.
Tilasin hetki sitten suosikki Kotzonen: pepperoni-aura. Sen ravintoarvot ovat seuraavat:
Pepperoni-aura
- Energiaa 794,8 kcal
- Proteiinia 36,1 g
- Hiilihydraatteja 66,5 g
- Rasvaa 41,5 g
- Kuitua 4,7 g
- Suolaa 5,2 g
Huokaus. Ihan linjassa suosikki-Mäkkäriateriani kanssa.
Sep
03
2007
Ohjelmassa oli 90 minuutin pitkä rauhallinen lenkki. Sää oli iltapäivällä motivaatiota koetteleva, sillä rankat vesikuuroja pieksivät maata toistuvasti. Haeskelin motivaatiota parin tunnin ajan kunnes puin päälle goret (itseasiassa, takki (lähes sama malli kuin kuvassa) oli precip + materiaalia) ja lähdin ulos.
Erinomainen päätös!
Sykemittarin mukaan harjoitus näyttää seuraavalta:
- käkäilyä 1:37
- KS 122
- 876 kcal
- RI 108
Sep
01
2007
Tätä kirjoittaessa (myöhään launtainta) Erävaelluksen SM-kisojen tilanne on seuraava.
Avoin sarja:
- sijalla 11 Kerkesix rotat (veljet Tero ja Jappe)
- sijalla 34 Kerkesix koirat (veljet Anu ja Markku)
- sijalla 43 Kerkesix korpit (veljet Kaide ja Tonto)
- ei liene yllätys kuka johtaa sarjaa (Jänö ja Kakko, tietysti)
Naisten sarja:
- sijalla 5 Kerkesix Blue Tits (veljet Emmi ja Ninnu)
ja veteraanisarja:
- sijalla 3 Metsätyypit (veljet Matti ja Jarmo)