Apon Treenipäiväkirja

“Kiipeilykielto” loppui sunnuntaina. Tarkoitus oli heti maanantaina mennä kalliolle kiipeilemään, mutta aikataulupaineiden takia kiipeily toteutui vasta tiistaina. Tällä kertaa oltiin Kvarnbyssä veli RAAKIKSEN kanssa.

Eka reitti oli haastava, olihan tämä ekaa kertaa seinällä kolahduksen jälkeen. Kiipeilysuorituksia ei juurikaan tullut, mutta kiipeilyni rauhoittui illan mittaan ja lähdin kalliolta kotia kohti hilpeänä.

Olen nyt menettänyt melkein pari vuotta aktiivista kiipeilyaikaa (ekana melkein puolitoista vuotta meni käsien takia ja heti perään tämä kesäinen insidentti), joten aloitan kiipeilyn aika lailla perustan rakentamisesta. Kerran, pari viikossa rauhallista perusvääntöä ja paljon venyttelyjä. Kyllä siitä vielä jälleen hyvä tulee, kun ei ole kiire mihinkään.

Kerkemerimelontaa. Mukana oli pari merellä aikaisemmin melomatonta kerkeveljeä, joten etenemistahti oli syystäkin hyvin rauhallinen. Odottelimme rannan tuntumassa varmaan melkein vartin verran, jotta päällä pyörinyt ukkospilvi väistyisi. Salamointi ja kajakointi ei ole hyvä yhdistelmä. Kun vajaan kahden tunnin retken jälkeen palasimme lähtöpaikalle niin aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.

Matkan aikana näimme paljon eri lintujaleja: harmaahaikara, joutsenpesue, pari sorsapesuetta, merimetsoja, silkkiuikkuja. Maailman saastuneimmaksi mereksi ihan hyvä otos. Valitettavasti myös sinilevälauttoja lillui rannan tuntumassa useammassakin kohtaa. Välillä oli tunne kuin olisi puurossa melonut (en tosin ole koskaan kokeillut puurossa melomista).

Sykemittari ei harjoituksesta juuri perustanut, sillä melontaosuuden keskisyke oli 104. Hyvää ulkoilua erinomaisessa seurassa. Matkamittariin kertyi matkaa 10,1 km.

Domestisten vastuiden täyttämistä, mutta niistäkin sain hyvän reilun tunnin mittaisen treenin:

• 30 minsaa halkojen hakkuuta (ne poltetaan puolentoista vuoden kuluttua)
• 30 minuuttia turpeen kärräystä

Sykemittaria ei ollut, mutta keskisyke lienee ollut vajaa 130, piikkien käydessä varmaan noin 150 paikkeilla.

Tunnin melonta. Lähtö ja paluu Vihdin keskustasta. Järvellä oli pari muutakin kajakilla liikkeellä.

Huitelin non 7,5 kilometrin tuntinopeudella. Reitin etsiskely tiputti kuitenkin vähän keskinopeutta. GPS:n mukaan lahden päässä piti olla oja jota pitkin kannaksen olisi voinut välttää. Ei löytynyt, lienee kasvanut umpeen.

Moottoriveneitä jälleen totutusti jokunen kappale. Lähes kaikki osaavat väistää, mutta joskus joku “makean veden merirosvo” (lainaus kapteeni Haddockilta) töhöttää ihan vierestä. Niin tänäänkin. Onneksi kuitenkin huomasi minut. Vuonna 2004 veneilijä ajoi Helsingissä yhden kajakin yli ja pakeni paikalta, vaikka kyydissä ollut toinen henkilö huusi äijää pysähtymään. Homma meni raastupaan ja joku tuomio siitä rapsahti. Yksittäistapaus, luonnollisesti, eikä sen perusteella pidä muita moottoriveneilijöitä tuomita.

Puolikiihkeää keskustelua moottoriveneiden ja melojien onnettomasta yhteiselosta voit lukea vaikka täältä. Minä varmaan sitten olen melojana “suppeakatseinen itsensä ajattelija” kun olen sitä mieltä, että osa veneilijöistä ei vaan katso mihin ajaa. Valtaosa katsoo enkä todellakaan yleistä, mutta osa on paljon kiinnostuneempi esimerkiksi vapojen seuraamisesta.

Minulla on räikeänpunainen kajakki, punaiset pelastusliivit ja kirkkaan keltaiset melanlavat. Suoraan vastavalossa saattaa tietty olla vaikeuksia havaita, mutta muuten minut pitäisi kyllä nähdä kaukaa. Tänään meloessa erotin ne kaksi muuta kajakkia reilun kilometrin päästä. Pimeässä melominen on tietysti ihan eri asia, ilman valoja kajakilla liikkuvaa ei taatusti havaitse kuin yliajaessa (jos silloinkaan).

Sykemittari ei ollut mukana. Keskisyke lienee ollut noin 125. Matkaa kertyi 6,8 km ja aikaa paloi 56 minuuttia.

Ilmoittautumisaika alkaa pian. En ole vielä tehnyt päätöstä kävelenkö vai huollanko. Kantapäät ovat vähän heikossa hapessa, joten silkkaa itsensä kiusaamistahan kävely olisi.

Toisaalta, kuka tervejärkinen muutenkaan kävelisi 100 kilsaa ilman pakoittavaa tarvetta?

Polttelee aika kovasti jo salitreenin suuntaan. Kuluva viikko on kuitenkin säiden kannalta varmaan kesän paras viikko, joten en tuhlannut loistavaa ulkoilusäätä sisällä treenaamiseen.

Lyhyen vaihtoehtojen harkinnan jälkeen päätin hypätä uskollisen peepeeni selkään. Puolisen tuntia rauhallista pyöräilyä loistavassa kesäillassa. Selkä ei vihoitellut kertaakaan, joten kesäkuun lopun kolahdus on nyt sitten jo taaksejäänyttä historiaa.

Matkamittari ei tälläkään kertaa ollut mukana, mutta sykemittari vaihteeksi oli:

• pyöräilyä 36 min
• KS 125
• 342 kcal
• RI 44

Vuorossa vielä perusteelliset venyttelyt.

Melomassa. Tarkoituksena oli meloa noin tunnin lenkki, mutta syystä tai toisesta melan lapa oli haljennut eikä sillä juurikaan pystynyt melomaan. Kaikesta huolimatta hyvä, rauhallinen, puolen tunnin lenkki.

Viikon treenikertymä on täällä dokumentoitua tilannetta parepi: joskin sykevyö ei ole ollut hetkeen käytössä. kaikenlaisia domestisia hommia, jotka käyvät hyvin myös treenistä. Tällaista se jyväjemmarin arki on.

 Tänään myös pyöräilemässä. Noin kolmen vartin lenkki rauhallisesti.

Kantamiskielto päättyy muistaakseni tänään, joten mahdollisesti jo ensi viikolla aloitan varovaisen salitreenin. Varmistan tuon “pakkolevon” pituuden viikon alussa.