Aug 10 2007

Perjantai 10.8.

Published by at 22:29 under Treenaus

Tunnin melonta. Lähtö ja paluu Vihdin keskustasta. Järvellä oli pari muutakin kajakilla liikkeellä.

Huitelin non 7,5 kilometrin tuntinopeudella. Reitin etsiskely tiputti kuitenkin vähän keskinopeutta. GPS:n mukaan lahden päässä piti olla oja jota pitkin kannaksen olisi voinut välttää. Ei löytynyt, lienee kasvanut umpeen.

Moottoriveneitä jälleen totutusti jokunen kappale. Lähes kaikki osaavat väistää, mutta joskus joku “makean veden merirosvo” (lainaus kapteeni Haddockilta) töhöttää ihan vierestä. Niin tänäänkin. Onneksi kuitenkin huomasi minut. Vuonna 2004 veneilijä ajoi Helsingissä yhden kajakin yli ja pakeni paikalta, vaikka kyydissä ollut toinen henkilö huusi äijää pysähtymään. Homma meni raastupaan ja joku tuomio siitä rapsahti. Yksittäistapaus, luonnollisesti, eikä sen perusteella pidä muita moottoriveneilijöitä tuomita.

Puolikiihkeää keskustelua moottoriveneiden ja melojien onnettomasta yhteiselosta voit lukea vaikka täältä. Minä varmaan sitten olen melojana “suppeakatseinen itsensä ajattelija” kun olen sitä mieltä, että osa veneilijöistä ei vaan katso mihin ajaa. Valtaosa katsoo enkä todellakaan yleistä, mutta osa on paljon kiinnostuneempi esimerkiksi vapojen seuraamisesta.

Minulla on räikeänpunainen kajakki, punaiset pelastusliivit ja kirkkaan keltaiset melanlavat. Suoraan vastavalossa saattaa tietty olla vaikeuksia havaita, mutta muuten minut pitäisi kyllä nähdä kaukaa. Tänään meloessa erotin ne kaksi muuta kajakkia reilun kilometrin päästä. Pimeässä melominen on tietysti ihan eri asia, ilman valoja kajakilla liikkuvaa ei taatusti havaitse kuin yliajaessa (jos silloinkaan).

Sykemittari ei ollut mukana. Keskisyke lienee ollut noin 125. Matkaa kertyi 6,8 km ja aikaa paloi 56 minuuttia.

One response so far

One Response to “Perjantai 10.8.”

  1. [...] sen verran vakaasti merikajakkini kulkee kovissakin aalloissa. Tyyppi kuitenkin vahvisti käsitystäni [...]

Trackback URI | Comments RSS

Leave a Reply