Jul 18 2007
Keskiviikko 18.7.
Nukuin viime yönä jostain kumman syystä todella huonosti. Tänään väsyttää eikä koneesta lähde vääntöä. Siksi päätin pitää kokonaan vapaapäivän sekä heinähommista että pyöräilystä.
Jul 18 2007
Nukuin viime yönä jostain kumman syystä todella huonosti. Tänään väsyttää eikä koneesta lähde vääntöä. Siksi päätin pitää kokonaan vapaapäivän sekä heinähommista että pyöräilystä.
Jul 17 2007
Kirtolan blogissa tuore päivitys Perun retkikuntien (siellä on kaksi eri retkikuntaa: Killan kouluttajien retki sekä toinen retkikunta, jossa on mm. killan kouluttajia ja veli Kirtola) huiputuksista. Reissu on nyt noin puolessa välissä ja noin puolella osallistujista on jo eka kuusitonninen korkattuna. Lumitilanne ei ilmeisesti ole kovin paha tänä vuonna, joten meillä lienee lupa odottaa lisää 6-tonnisten huiputuksia.
Oheinen kuva Kirtolan blogista. Etualalla veli Masa lipunnostossa.
Jul 17 2007
Alkuiltapäivällä melomassa. Sama paikka kuin eilen. Sykemittaria en tänäänkään muistanut ottaa mukaan (kummallista, jo useita päiviä putkeen ilman mittausdataa. AAARRRGH!). Sen sijaan ulkoilutin GPS-himmeliäni. Laite on Garmin GPSmap 60CSx. Erinomainen värkki.
GPS kertoo, että meloin 11,3 kilometriä keskinopeudella 7,5 km/tunti. Puolentoista tunnin hyvä PK-treeni.
Illansuussa tein vielä viikatteella tunnin rankan treenin; traktorin peräkärryllinen heinää ojanvarresta. Edelleenkään ei ollut mittari mukana, joten syketietoja kaipaavat (köh) pettyvät tänäkin iltana.
Huomenna vuorossa jälleen viikatemiesleikkejä. Melonnasta pidän tauon, joten käyn todennäköisesti pitkästä aikaa pyöräilemässä.
Jul 16 2007
Aamulla reilu 90 minuuttia heinätöitä. Tälläkään kertaa en muistanut ottaa sykemittaria mukaan, joten joudumme vain arvailemaan treenin tehoja.
Iltapäivällä korkkasin vihdoin melontakauden avatuksi. Vihdin keskustasta pääsee näppärästi melomaan. Harjoitukselle tuli pituutta noin 50 minuuttia ja keskisyke lienee siinä 120 – 125.
Jul 15 2007
kuitenkin lähinnä viikatteen kanssa. Tunnin tai puolitoista tuntia joka päivä ja aina on paita märkä. Pitänee ottaa sykevyö huomenna käyttöön ja tarkistaa kuinka tehokasta tuo heiluminen on.
Jul 15 2007
Openworld uutisoi näppärästä palvelusta, jossa Google maps -ohjelmistoon on syötetty Etelä-Suomen kiipeily- ja boulderointipaikat.
Punaiset puhekuplat ovat pulterointipaikkoja, siniset kiipeilypaikkoja. Jos puhekuplan sisällä on piste, niin paikasta löytyy yli 20 reittiä. Jos reittejä on 50 tai enemmän, niin silloin puhekuplan sijasta käytetään pinniä (esim. Havukallio Hollolassa).
Jul 12 2007
Ja iloisia sellaisia. Selkä vaikuttaa kuvien perusteella olevan kunnossa. Seuraavat 4 viikkoa otetaan kuitenkin rauhallisesti: ei kantamista, ei mitään mikä rasittaa selkää painamalla sitä kasaan (kantaminen, jalkaprässit tms) eikä mitään mikä aiheuttaa selkään kipua.
Käytännössä jätän juoksemisen (jota en muutenkaan juuri harrasta), maastopyöräilyn ja salitreenin kokonaan pois ohjelmasta seuraavan kuukauden ajaksi. Suunnistusta pääsee varovasti varmaan kokeilemaan elokuun puolivälin jälkeen. Melontaa kokeilen varmaan jo viikonloppuna. Huomenna on tarkoitus käydä aftaltilla pyöräilemässä kera veljien Emmi ja Jappe.
Jul 11 2007
…. helposti ja vaivattomasti. Mieluiten vain muutama minuutti päivässä esim. televisiota katsellen. Pari kestosuosikkiani: tärinävyö (varmaan jo kolmas sukupolvi menossa) sekä “laihduttavat sukkahousut”. Nauroin itseni tärviölle tuon jälkimmäisen tuotteen esittelyä televisiosta katsellessani. Siinä mitattiin reiden ja lantion ympärys, sen jälkeen kiskottiin tiukat sukkahousut päälle ja mittaus toistettiin. Useissa tapauksissa oli tapahtunut useiden senttimetrien välitön “laihtuminen”. Nopeasti, helposti ja vaivattomasti.
Pieni lisä tähän joukkoon tulee pian Ninkkarilta, joka juuri julkisti Wii Fit pelin.
Jul 11 2007
LIPAS – Suomalaisen liikunnan tietopankki – linkki löytyi Vihdin sivulta. Siihen oli viittaus myös Karkkilan sivuilla, mutta linkki oli unohtunut rakentaa, enkä sivua lukemalla arvannut mistä on kysymys. Palvelu oli minulle aikaisemmin tuntematon.
Palvelun idea on erinomainen. Yhteinen infra, jonka takaa “kaikki” suomalaiset liikuntapaikat ja kartat.
Palvelu vaatii java virtuaaliympäristön, joka ei ole enää IE7:n mukana. Sen voi ladata Sunin sivuilta. Näin tein ja palvelu lähti pelaamaan. Paikoitellen palvelu on todella hidas ja käyttäjäkokemus jättää paljon toivomisen varaa. Jos kartalta pyytää näyttämään kaikki mahdolliset paikat ja kohteet, niin kartan päivittäminen kestää alueesta riippuen ihan älyttömän kauan.
Hakusanalla Karkkila tulee tätä kirjoittaessa kolme (3!) osumaa:
Ei siis puhettakaan ulkoilureiteistä, joita tältä alueelta löytyy runsaasti.
Karkkila-Tammisaari (kai Tammisaaren saa kirjoittaa kuitenkin isolla T-kirjaimella, vaikka se vahvasti onkin suomenruotsalaista aluetta?) melontareitistä löytyy perustiedosta maininta, että sen pituus on 100 km ja se soveltuu ratamelojille. Huokaus. Reittiä ei ole merkitty karttaan, lähtöpaikoista yms. ei mitään mainintaa. Voiko reitin meloa merikajakilla?
Karkkilan korttelialueelta löytyy kiintorastit, mikä oli hyvä tieto. Liikuntatoimen tullessa kesälomiltaan elokuun alussa käyn hakemassa sieltä kartat. Heinäkuun ajan Karkkilan kaupungin asukaspalvelu on kiinni.
Hakusanalla “Vihti” osumia tulee massiiviset neljä kappaletta:
Nummi-Pusula näyttää tässäkin esimerkkiä, sillä vain yksi osuma löytyy Lippaasta: Nummi-pusulan yläasteen / lukion sali. Huokaus.
Nyt rakkaat kunnanisät ja -äidit: koska yhteinen infra on nyt olemassa, niin päivittämään hop hop! Kunnallisveron maksajana vaadin palvelua
Jul 11 2007
Miksi ihmeessä liikuntatoimen webbisivut ovat niin surkeat? Etsin tänään Karkkilan, Vihdin ja Nummi-Pusulan liikuntatoimien webbisivuilta tietoa ulkoilureiteistä, niiden pituuksista sekä lähtöpisteistä. Lisäksi toivoin löytäväni karttoja alueista. Yhdeltäkään edellämainituista ei löytynyt mitään käyttökelpoista.
Vihdin webbisivut olivat tämän joukon parhaat, mutta ei silläkään ole syytä henkseleiden paukutteluun. Sieltä löytyi yksi ulkoilureittikartta, mutta reitti oli muistaakseni vain kolme kilometriä pitkä. Minulle reitti on Liian lyhyt. Hakusanalla “melonta” löytyi viisi sivua, joissa osassa viitataan melontareitteihin. Hienoa, että sellaisia on, mutta kuinka arvoisa kunnanisä ja -äiti oli ajatellut kunnallisverovelvollisen sinne löytävän? Joku viikko sitten sain huoltoasemalta ilmaiseksi kartan, johon oli merkitty neljä eri melontareittiä. Kartan sain kun etsin rullaluisteluun sopivia pyöräteitä. Miksei samaa tietoa ole viety kunnan webbisivuille?
Karkkilan ulkoilualueen sivu antoi vastauksen 404 (sivua ei löydy), kun etsin ulkoilureittiä (Harrastukset – omatoimisille – retkelle uusmaalaiseen luontoon). Sivu viittasi muualle kuin kaupungin omille sivuille, joten tässä kaupunki ei ollut vaivautunut edes itse kirjoittamaan tekstiä ulkoilureitistä. Hakusanalla “melonta” tulee paljon osumia. Perustuu Vähävesi farmin kaupalliseen tarjontaan. Selvitän lähipäivinä miten omatoiminen meloja mahtuu heidän vesilleen.
Nummi-Pusula oli ylivoimaisesti huonoin. Niin huono, ettei sen sivuja olisi edes kannattanut laittaa nettiin.
Tässä vaiheessa saattaa joku närkästyneenä huomauttaa, että LIPAS-palvelusta löytyy kaikki etsimäni tieto. Väärin. Siitä enemmän seuraavassa postissa.