Jun 29 2007
Archive for June, 2007
Jun 29 2007
Postipekka kantoi taas luettavaa
Pari lehteä kolahti tänään postilaatikkoon: Juoksija ja Retki-lehti. Retki-lehden lukaisee läpi numerosta riippumatta varmaan alle vartissa. Sen lehden asiasisältö on jo niin ohutta, että pitäisi varmaan ihan aikuisten oikeasti miettiä haluanko maksaa jatkuvan tilausmaksun.
Juoksija sen sijaan jotenkin tuntuu parantavan menoaa numero numerolta. Tilaus on aika arvokas, mutta minullekin, joka en juuri muuten juokse kuin valtion järjestämissä testeissä, löytyy joka lehdestä joku artikkeli joka herättää ajatuksia.
Jun 29 2007
Mietteitä vajaa viikko kolahduksesta
Pahimmat kivut ovat nyt ilmeisesti jo takana ja parantuminen on ollut todella nopeaa. Tikit poistetaan sunnuntaina tai viimeistään maanantaina. Vajaan kahden viikon kuluttua on kontrollikuvaus, jolla varmistetaan ettei mitään ongelmia jäänyt huomaamatta.
Treenaus on siis sallittu – “vapaa mobiliteetti” – kunhan selkää ei rasita. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei mitään voi kantaa tai tehdä muutakaan sellaista mikä painaa selkärankaa kasaan. Juoksu ei ole hyväksi eikä maastossa pyöräily. Salitreeneistä kaikki kyykkyliikkeet yms. jäävät veke. “Rauhoitusaika” on arvioitu olevan 6 viikkoa.
Melominen on sallittu, kunhan selkä vähän kuntoutuu. Tällöin joutuu tietysti nostamaan kajakkia, mutta siihen varmaan saa käsiä apuun. Uinti tulee varmaan pitkästä aikaa taas treenivalikoimaan. Sauvakävely varmaan myöhemmin. Pyöräily asfaltilla ja kenties rullaluistelu.
Teen ekan kolahduksen jälkeisen treenin varmaan ensi viikon alussa, jos kuntoutuminen jatkuu tätä vauhtia.
Jun 26 2007
Ja taas sattuu ja tapahtuu
ja tällä kertaa paino on valitettavasti sanalla sattuu. Sunnuntaina olin ekaa kertaa itse osallisena kiipeilyonnettomuudessa. Selvisin olosuhteen huomioon ottaen tosi vähällä: 5 tikkiä silmäkulmaan, ruhjeita ja mustelmia vähän joka puolella. Valitettavasti kuitenkin yksi välilevy saattoi saada reunaan pienen murtuman ja siksi
- 10 päivää sairaslomaa
- 6 viikkoa kantokieltoa
Tämä tarkoittaa sitä, että Perun matka peruuntuu osaltani.
Jun 19 2007
Tiistai 19.6. mäkivetoja
Repussa painoa 15 kiloa ja paikka oli vanha tuttu Malminkartanon jätemäki. Reipasta vääntöä ylös ja alas. Nousuja näyttää sykemittarin mukaan kertyneen kuusi kappaletta. Sykkeet 4 kertaa reilu 170 ja pari kertaa vähän alle.
Harjoituksen lukemat:
- intervallitreeni, 1:04
- KS 142
- 774 kcal
- RI 163
Jun 18 2007
Kerkesix jälleen Jukolassa
Kerkesix 1 -kilpajoukkue oli jälleen Jukolassa. Viime vuotinen sijoitus parani vähän. Erityismaininnan ansaitsevat veli Ilari ja erityisesti veli Emmi, joka tulosten valossa näytti painelleen kuin veli hirvi.
KSX-väliajat löydät täältä.
Virallinen KSX-tarina löytyy luonnollisesti Kerkenetistä.
Veli Terolle nostettava hattua ja korkealle. Kerkenet tukee kybällä silverlightia. Kokeile itse, vaikkapa tuolta Jukolan jutun lopusta painamalla linkkiä “Silverlight Version”. Jos Silverlightia ei ole asennettu, niin linkin takaa löytyy softa asennettavaksi. Kuvat kannattaa katsoa full screen -moodissa. Vie hiiri yläreunaan, josta löytyy tarvittavat painonapit.
[Edit 13.8.2011 Linkki Kerkenetiin päivitetty KSX vitosleiskan tultua tuotantoon]
Jun 18 2007
Vajaa kaksi viikkoa lähtöön
… mutta matkakuumeesta ei ole vielä tietoakaan. Töissä riittää edelleen sen verran kiirettä, ettei varsinaista matkan suunnittelua ole paljon vielä tapahtunut.
Reissu tulee olemaan noin neljän viikon mittainen. Tarkoitus on – jos kaikki napsahtaa kohdalleen – kiivetä muutamaa eri kuusitonnista. Pari ekaa viikkoa totuttaudutaan korkeaan ilmanalaan ja jälkimmäinen kaksi viikkoa on sitten tarkoitus kiivetä ihan huolella.
Ruumaan saan ilman lisämaksua vain 20 kiloa kiipeilyleluja. Tästä aiheutuu jonkin verran harmaita hiuksia. MInun kiipeilykassini painoi tasan 20 kiloa kun vierailin Veli Jukkiksen luonna pidennetyllä viikonlopun kiipeilyreissulla huhtikuussa. Ja silloin ei ollut telttaa mukana. Auts, mä olen niin pulassa.
Veli Arrin treeniohjelma on kyllä purrut. Jaloissa on voimaa ihan eri tavalla kuin viime syksynä. Tämän huomaa helposti esim. pyöräillessä. Kävin eilen huitaisemassa reilun 35 kilsan lenkin ja maasto oli varsin mäkinen. Kertaakaan ei väsymys tuntunut pahemmin jaloissa, vaikka mäennyppylä seurasi toistaan koko reitin ajan. Veli Pappa, syksyllä kun tavataan reissun jälkeen, niin ota pyörä mukaan, käydään tyypittämässä paikallisia kukkuloita.
Huomenna illansuussa vuorossa jälleen mäkivetoja veli Arrin tahdittamana. Ah ja voih.
Jun 18 2007