Archive for August, 2006

Aug 30 2006

Pikainen tarina viime päiviltä

Published by under Treenaus

Uudessa residenssissämme ei ole vielä nettiyhteyksiä, joten näiden sivujen päivitys on täysin satunnaista vielä parin viikon ajan.

Treenausrintamalla on ollut kohtuuttoman rauhallista, mutta jotain pientä on tullut tehtyä.

Viime viikolla oli Kangasala 24h, jossa Kerkesixin 7-henkinen joukkio pärjäsi kelvollisesti. Viime vuotinen kuntosarjan voitto vaihtui pronssiksi. Ollaan silti ihan tyytyväisiä. Oma pyöräily meni aika odotetusti, sillä lähtökohdat olivat aika haasteelliset. Kädet edelleen aika heikossa hapessa eikä kesän aikana ole pyöräilykilometrejä kertynyt. Jätin yhden yölenkin ajamatta kun kädet puuttuivat ja päivän osuudet poljin buranan voimin. Kuntoutuksen kannalta osallistuminen oli luonnollisesti täysin järjetön ajatus.

Eilen kävin veli RAAKIKSEN kanssa Tapsussa. Tiesin sinne mennessäni, ettei kädet ole vielä toipuneet viikonlopun maastosta ja tämä oli täsmälleen totta. Liidasin yhden nelosen reitin noin puoleen väliin ja sitten – poikkeuksellisen järkevästi – tulin reitilta alas. Fysioterapeuttini antoi luvan varovasti kiivetä lyhyitä reittejä. Kaikesta huolimatta, kiipeily oli mielettömän nastaa.

No responses yet

Aug 23 2006

Tiistai 22.8.

Published by under Treenaus

Syntymäpäiväajelulla uskollisella peepeelläni. Ajelin reilun tunnin ja kaikki ylämäet vedin kovaa. Sopivaa herkistelyä viikonlopun Kangasala 24h -kisaa varten.

Kävin tiedustelemassa Vanjärven kiipeilykallion. Veli Pete oli siellä viikko tai pari sitten ja raportoi kallion olevan aika sammaleinen ja osittain rapautunut. Jep. Tämä on tilanne. Jumalaisen kaunis vaimoni lupasi minulle jo metalliharjan, joten viimeistään ensi keväänä aloitan suuren siivousprojektin.

No responses yet

Aug 21 2006

Viikonlopun treenit

Published by under Treenaus

Kovasti, kovasti on oltu hiljaa viime viikkoina. Pikkuhiljaa tilanne kuitenkin vakaantuu, enää puuttuu nettiyhteydet uudesta asunnostamme. Ne on luvattu toimittaa sinne vasta syyskuun alkupuolella. Huokaus.

Perjatai-sunnuntai meni täydellisesti puutöiden parissa. Nyt on halkoa pinottu noin 6 kuutiota, sahausta ja halkomista odottavassa kasassa pihalla noin 2 kiintoa ja metsässä pinottuna odottaa vielä 9 kiintoa. Ja lisääkin olisi tyrkyllä. Pitäisi kyllä riittää ensi talveksi, vaikka lämmönlähteitä on viisinkertaisesti verrattuna vanhaan asuntoon.

2 responses so far

Aug 13 2006

Huh, onneksi tämä viikko on pikku hiljaa takana….

Published by under Treenaus

on nimittäin ollut melkoista haipakkaa koko viikko.

Hieno viikko-ohjelmani lirautti pahasti alleen eikä viikolle kertynyt kuin yksi vaivainen harjoitus. Ei ihme, että äijä on aika kärttyisä.

Olin eilen veli Poppiksen kanssa kuutamoajelulla. Romantista, eh? Ei onneksi. Tämä taisi olla jo toinen kuutamoseikkailu tuon Rajamäen lupauksen kanssa. Seuraavassa Retki-lehdessä on veli Poppiksen kirjoittama juttu polkupyörän valoista ja tätä varten oltiin yön pimeydessä himmeleitä tyypittämässä.  Sykemittari elää edelleen omaa elämäänsä toisen auton takakontissa, joten harjoitusdataa ei viime yöltä ole saatavilla. Ajeltiin varmaan tunnin verran, kohtuullisen rauhallisesti.

Kädet ovat väsyneitä. Tämä oli pisin pyörälenkki tänä kesänä ja heti tuntuu käsissä. Ei lupaile hyvää parin viikon kuluttua ajettavaan Kangasala 24h -kisaan.

No responses yet

Aug 08 2006

Vielä amerikkalaisuudesta

Published by under JotainIhanMuuta

Vikana iltana Seattlessa järjestettiin iso paraati. Kenties ne juhlivat minun poistumistani mantereelta, mutta saattoihan juhlaan olla muitakin syitä. Oli miten oli, pari juttua pisti taas silmään.

Poliiseja oli paljon. Tosi paljon. Tarkemmin niitä katsellessa huomasin, että jokaisella oli paitansa alla luotiliivit. Osa poliiseista oli sellaisia vähän huonoon kuntoon itsensä päästäneitä setiä ja tätejä. Paikalle kyllä marsitettiin myös aika tiukassa kunnossa olevia miehiä mustissa. Gang unit luki selässä ja ei kyllä huvittaisi olla siinä jengissä, joka alkaa puukkohippasille niiden kanssa.

Jokainen kävelevä poliisi (osa ratsasti, osa huristeli harikoilla) oli varustettu kaasunaamarilla. Tuttu näky myös meidän puolustusvoimissa. Ekana epäilin tunnistustani, mutta kun viereinen tyyppi kysyi sitä kohteliaasti ohikulkevalta virkavallan edustajalta, niin uskottava se oli. Seattle on kuitenkin hyvin rauhallinen kaupunki syrjässä suuremmasta kohkauksesta. Kenties myös edellisen päivän ampumisvälikohtaus, joka tapahtui vain jokunen kortteli meidän hotellista, vaikutti asiaan.

No responses yet

Aug 08 2006

Tiistai 8.8.

Published by under Treenaus

No, kuten jo epäilinkin, niin ei se sellaiseksi muodostunutkaan. Selitys on hyvä, mutta mitä sitä turhia lätisemään. Tänään en käynyt suunnistamassa. Valitettavasti.

Loppuviikosta on muodostumassa aikataulullisesti erittäin haastava, joten jos parikin kertaa kerkeää treenaamaan, niin on syytä taputella itseään tyytyväisenä selkään.

 

No responses yet

Aug 07 2006

Viikon 32 ohjelma

Published by under Treenaus

Viikko voisi näyttää esimerkiksi seuraavalta (eihän se sellaiseksi muodostu, mutta ei sen väliä, suunnittelu kannattaa aina):

  • Maanantai: lepo
  • Tiistai: Iltarastit Nummenpäässä
  • Keskiviikko: melontaa
  • Torstai: pyöräilyä, joku lyhyehkö rauhallinen lenkki
  • Perjantai: kuntopiiri

Viikonloppu menee näillä näkymin muissa kiireissä, joten sinne en uskalla suunnitella mitään treeniä. 

One response so far

Aug 07 2006

Sunnuntai 6.8.

Published by under Treenaus

Rullaluistelua Vihdin kirkonkylässä. 50 minuuttia kohtuullisen rauhallista vauhtia. Matkalle osui pari mäkeä, johon puhalsin aika kovaa.

Suuressa paikkakunta-arviosarjassani Vihti sijoittuu aika heikosti, sillä aftaltti oli hyvin hiekkaista. Lisäksi ajotien asfaltitointitöiden johdosta pyörätiellä oli paljon uudesta asfaltista irronnutta mönjää. Jatkossa en tule kirkolla rullaluistelemaan, sillä jos en ole ihan väärässä, niin ajoin eilen läpi kaikki pyörätiet ja silti reitti jäi vähän lyhyeksi.

No responses yet

Aug 06 2006

Yleistäen jenkeistä

Published by under JotainIhanMuuta

Inhoan yli-yleistämistä, vaikka itsekin sorrun siihen aina silloin tällöin. Paljoa en kuitenkaan yleistä, jos väitän, että amerikkalaiset ovat isoja. Monet tosi-isoja. Ja vielä huomattava osa tosi-tosi-isoja. Niin isoja, ettei minkäänlainen treenaaminen varmaan enää onnistu, ehkä jotain allasjumppaa lukuunottamatta.

Suomessa ostan useimmiten XL-kokoisia paitoja, jo senkin takia että olen ihannemittainen, eli 189 senttiä. Jenkeissä joka ikinen sovittamani XL-kokoinen paita oli aivan liian löysä. Muotinuket olivat ns. normaalikokoisia, mutta usein niiden päälle vetäistyt paidat oli nuppineuloilla kiristetty sopiviksi.

Ravintola-annokset jenkeissä ovat – taas vähän yleistäen – älyttömän isoja. Kunnon kotikasvatuksen saaneena syön lautasen useimmiten tyhjäksi. Pari kertaa olin ihan ähkynä, kun annokset olivat niin isoja. Tuskin tuo amerikkalaisten suuri koko kuitenkaan ravintola-annosten koosta johtuu, vaan kaikesta siitä mätöstä mitä aterioiden välillä kulutetaan.

Reissun aikana tuli jokunen kilo lisää, vaikka juuri ennen matkaa Kebnen vierailun seurauksena vyötä piti kiristää pari pykälää. Noh, ompahan taas hyvä syy treenata vähän lisää :-)

No responses yet

Aug 06 2006

Lauantai 5.8.

Published by under Treenaus

Heti aamuselta pyörän selkään ja 35 minuuttia reipasta fillarointia. Alku ja loppu vähän hitaammin, mutta puolivälin paikkeilla vartin verran kohtuullisen kovaa vääntöä. Kädet eivät reagoineet treeniin mitenkään, joten nyt uskaltanee jo aloitella kautta. Sykemittari oli muualla, joten tarkempaa dataa ei matkasta syntynyt.

No responses yet

Next »