Archive for June, 2006

Jun 13 2006

Maanantai 12.6.

Published by under Treenaus

Eilisiltana fysioterapiassa. Vika käynti salilla ennen elokuuta. Nyt treenaus siirtyy kotiin tehtäväksi, jossa pystyn tekemään valtaosan harjoitteista. Elokuun alussa tehdään sitten päätös tarvitseeko salilla vielä käydä. Koska olin aika väsynyt sunnuntain rullitteluista, niin tein noin tunnin treenin lisäksi ainoastaan vatsalihastreenin.

No responses yet

Jun 11 2006

11.6. HRM

Published by under Treenaus

Helsinki Roller Maraton on nyt rullailtu. Aika painui kohtuullisen huonoksi, mikä varmaan johtuu siitä, että energiat loppuivat aika tarkkaan. Aamupuuro oli vetäisty aamusella ja sen jälkeen …. ei mitään. Jotenkin olin ajatellut, että reitin varrelta saisi jotain pientä naposteltavaa. Enkä kuvitellut, että viihtyisin reitillä juuri kahta tuntia enempää, koska viikko sitten huitaisin vastaavan lenkin tosi hitaasti noin kahteen ja puoleen tuntiin. 

HRM oli eka minun bleidaustapahtuma, mutta tuskin viimeinen. Lähtömaksu oli 35 euroa, kun ilmoittauduin vasta paikan päällä. Eihän siinä ole sinänsä mitään järkeä, sillä tuota maksua vastaan en saanut kovin kummoista tuotekassia. Luistellahan voi melkein missä tahansa ihan ilmaiseksi. Sen verran oli kuitenkin hauskaa, että tapahtuma tuskin jää viimeiseksi vastaavaksi koitokseksi.

Järjestäjille - jos joku vaikka sattuisi näille sivuille hakukoneen kautta eksymään – seuraavassa vähän terveisiä.

Ekana ruusut:

  • toimitsijoita oli tosi paljon ja liikenteenohjaus luistelun aikana toimi erinomaisesti. Kertaakaan ei tarvinnut tietä ylittäessä pysähtyä, vaan autoilijat oli aina pysäytetty. Joka ikisessä risteyksessä oli toimitsija ja näitä risteyksiä matkalle osui ihan tolkuton määrä.
  • Vuosaari toimi aika hyvin ja reitti oli hyvä. Ei ihan helpoimmasta päästä, mistä erityinen kiitos.

Kuten yleensä, myös tällä kertaa risulista on vähän pidempi:

  • Opasteet puuttuivat tapahtumapaikalle kokonaan. Löysin sinne yhdessä muutaman muun osallistujan kanssa. Opastin sinne myös toimitsijoita, jotka ei tienneet lähtöpaikkaa.
  • Pysäköinti järjestetty huonosti. Netistä heikot ohjeet pysäköimiseksi. Ja esim. Cumuluksen parkkipaikalta olisi pitänyt olla ohjeet miten lähtöpaikalle pääsee. Parkkipaikalla parveili väkeä ihan pipona tietämättä minne mennä.
  • Urheilujuoma loppui juottopisteiltä kesken, vesi tosin riitti hyvin.
  • Huoltopisteillä olisi voinut olla muutakin kuin pelkkää nestettä, mutta ehkä se oli vaan minun kuvitelmani tarjoilusta.
  • Ainakin XL-paidat loppuivat kesken. Onneksi tämä ällä-koko sopii minulle hyvin. Minun jälkeen tuli tukevia herroja, jotka varmasti jäivät harmittelemaan paita-asiaa. Kokoja olisi voinut myös olla näytillä, niin kaikki XL:t eivät olisi heti loppuneet. Järjestäjän mukaan niitä oli tilattu vain 80 kappaletta. Kyllähän nyt täyskokoiset ihmiset ottavat aina äksällän.
  • Asfalttia ei oltu puhdistettu. Oliko Helsinkin kaupungin vastaavilta pyydetty virka-apua? Paikoin reitti oli todella hiekkanen.
  • Sehän ei ole suoranaisesti järjestäjien vika, mutta ainakin minua ärsyttää juosta noita metrin, parin pätkiä, joilta puuttuu asfaltti kokonaan.

Ja sitten harjoituksen lukemat:

  • rullaluistelua 2:32
  • matka 44 km
  • KS 167
  • 2406 KCal
  • RI 748

No responses yet

Jun 10 2006

Tuhat rikki…. and eating….

Published by under Treenaus

Spam Karma 2 hyrrää konepellin alla ja on käytännössä täysin huomaamaton. Silti, tuo ahkera pikku veijari on tänä aamuna syönyt tuhannen spämmiviestin. Thanks, unknown genius.

No responses yet

Jun 10 2006

Kirjeitä kaukaa….

Published by under Treenaus

…. ei ole kuulunut. Hei veli Jukkis, mikset sä kirjoita? Sun sivutkin on hävinneet verkosta, ainakin tätä kirjoittaessa (http://alppimaailma.blogspot.com). Vaikkei valtio enää rahoittakaan sun kiipeilyäsi, niin ei se riitä syyksi lopettaa bloggaamista.

One response so far

Jun 09 2006

Perjantai 9.6.

Published by under Treenaus

Tänään oli vuorossa huolellinen “fysikaalinen”. Totuttuun tapaan tein vatsat ja kädet vielä päälle sekä ajoin hyvin rauhallisen puolituntisen tylsäpyörällä (termin copyright by Piikkari). Kuukauden omatoiminen treenaus alkaa olla takana, maanantaina on vika kerta. Sitten jää sali varmaan väliin lomien ja matkojen takia. Onneksi valtaosan harjoitteista pystyy tekemään ilman noita rimpuilulaitteitakin. Käsien kuntoutuminen on pitkällä, joskin matkaan täysin terveisiin käsiin on vielä jäljellä. Jatkuva kipu on kuitenkin historiaa, eikä edes peeceen hakkaaminen tuntitolkulla joka ikinen päivä aiheuta tuskaa.

Kiipeilyä en ole vielä aloittanut, ja näillä näkymin se alkaa vasta alkusyksyllä. Menin innoissani kuitenkin ostamaan merikajakin, jonka toimitus on maanantaina. En ole ihan varma milloin sen uskaltaa laskea vesille, sillä puristavat harjoituksethan oli niiden varottavien treenien listalla. Onneksi töissä on kiirettä seuraavat kaksi viikkoa.

Tylsäpyörän lukemat:

  • 30 minsaa
  • KS 118
  • 259 KCal
  • RI 31

Huomenna varmaan lepopäivä ja sunnuntaina sitten HRM.

4 responses so far

Jun 08 2006

Keskiviikko 7.6.

Published by under Treenaus

Fysikaalisessa, noin tunnin treeni. Enempää en kerennyt, kun töissä meni pitkään ja toisaalta sali meni kiinni. Pyöräily jäi siten väliin.

No responses yet

Jun 06 2006

Tiistai on suunnistusta täynnä (6. kesäkuuta)

Published by under Treenaus

Tiistai on viikon paras päivä, jos keskiviikkoa ja Aku Ankka -päivää ei oteta huomioon. Tiistaisin on Rykmentin iltarastit. Veli Puha seikkaili urheasti C-radalla ja minä ahersin tahollani B-radalla. Ihan aikuisten oikeasti, nyt pitäisi jo juosta A-ratoja, kun Jukolakin on ihan nurkan takana, mutta….

Säästyin viime kertaiselta nöyryyttävältä tuhoutumiselta. Ei edelleenkään mikään mahtava suoritus, mutta kaiken kaikkiaan ihan kelvollinen. Oli jänskää huomata, että kun väsyttää, niin maaston muodot ovat entistä houkuttelevampia. Huitaisin pari kertaa vähän sivuun, kun seurasin maastossa olevaa pitkää painaumaa tai juoksin helppoa kalliota pitkin sen sijaan että olisin hyökännyt tiheämpään maastoon.

Pari vähän hämärämpää kohtaa, mutta kaiken kaikkiaan ihan kelpo suoritus. Tänään ei tarvitse polttaa uusia kenkiäni. Tämänkertainen suunnistus tuli poikkeuksellisen halvaksi. Yleensä iltarastit maksavat minulle noin 170 euroa/kerta.

Polar paljastaa seuraavaa:

  • suunnistusta 1:11
  • KS 156
  • 1015 KCal
  • RI 287

No responses yet

Jun 05 2006

Maanantai 5.6.

Published by under Treenaus

Fysikaalisessa. Selkeää kehittymistä havaittavissa: useimmissa harjoituksissa painot on kaksinkertaistettu ja sarjat nostettu useimmiten kahteenkymmeneen. Alkaessa sarjat olivat lyhyimmillään 3 kappaletta. Hiljaa hyvä tulee, pitää vaan jaksaa olla kärsivällinen.

Sen lisäksi vedin leukaa, tein dippejä, vatsalihaksista treenasin suorat ja vinot sekä ajoin 30 minsaa kuntopyörällä. Pyörässä oli pikku tuuletin, jollaista himmeliä en kuntopyörässä ole aikaisemmin nähnytkään.

Kaiken kaikkiaan aikaa paloi melkein kaksi tuntia, mutta oli se sen arvoista.

No responses yet

Jun 04 2006

Viikon 22 loppupuoli

Published by under Treenaus

Torstaina oli siirtyminen takaisin kotiin, joten sinä päivänä en kerennyt treenata.

Perjantaina oli vuorossa fysioterapian teenit lisättynä keskivartalon ja käsivarsien treenillä.

Lauantai-aamuna - jos homma olisi mennyt ihan putkeen - olisin käynyt jollain lyhyellä lenkillä, mutta raskaat domestiset vastuut pitivät minut poissa lenkkipoluilta. Iltapäivä ja ilta vietettiin Turun lähimaastossa, jossa juhlittiin Pohjoisnapa-projektin päättäreitä. Paikalla hiihtäjät ja valtaosa supporttia, sekä avecit. Hilpeät kekkerit, erinomaista ruokaa ja mahtavaa seuraa. Kiitos veli hiihtäjät, myös muistamisesta.

Yöksi tultiin kotiin, kun yksi jumalaisen kauniin vaimoni hevosista on viimeisillään. Varsa syntyy melkoisella todennäköisyydellä ensi yönä.

Tänään sunnuntaina en edelleenkään kerennyt treenaamaan. Huokaus. Neljä vapaapäivää peräkkäin. Kaikki merkit ovat ilmassa, että tiistaina suunnistaessa lähtee kaksitahtikulkuneuvo jälleen lapasesta :-)

No responses yet

« Prev