Archive for December, 2005

Dec 29 2005

Torstai 29.12. hiihtelemässä….

Published by under Treenaus

… Rajamäen maastossa. Ura on tolkuttoman hyvässä kunnossa ja kun suksetkin kulkivat, niin mikäs oli painella. Yritin jälleen pitää sykettä aisoissa ja onnistuin siinä tavanomaista parmmmin, joskaan mikään suksee tämä harjoitus ei vieläkään ollut. Ehkä noin 500 lisäkilsaa ja sitten syke painuu himoitsemalleni läskinpolttoalueelle (minulla syke alle 143).

Harjoituksen numerot:

  • hiihtoa 1:15
  • 15 km
  • KS 158
  • 1087 KCal
  • RI 308

No responses yet

Dec 28 2005

Tiistai 27. 12.

Published by under Treenaus

Jääkiipeilykausi on nyt tälle talvelle korkattu. Pitkään se kestikin, sillä jäätä on ollut täällä etelässä tyrkyllä jo useamman viikon ajan. Veli Jukkiksen ja veli Suurhollolan kanssa Säyhteen maisemissa. Jäätilanne seinällä on erinomainen, ainakin kolme eri reittiä on liidattavassa kunnossa.

Kauden avaus on aina vähän nihkeää ja niin se oli tälläkin kerralla. Lisäksi kun vielä oli vähän käsivaivoja sekä veli Jukkiksella että minulla, niin mitään sankaritekoja ei päästy tekemään.

Päivän päätteeksi käytiin vielä katsastamassa lähistöltä potentiaalinen jääseinämä. Jäätä sinne ei tänä vuonna varmaan tule kiivettäväksi asti, mutta kesällä paikalle kannattaa tehdä visiitti, sillä kiivettävää sieltä löytyy hengästymiseen asti.

No responses yet

Dec 25 2005

Joulupäivän kinkunsulatus

Published by under Treenaus

Kävin tänään hiihtämässä pötsi pullollaan jouluherkkuja. Yrittämällä yritin pitää sykkeen kohtuullisena, mutten tainut tehdä erityisen hyvää duunia. Hiihto maistui tosi hyvältä, vaikka keli oli vähän puppurainen eikä sukset erityisen hyvin luistaneet. Joku oli saattanut vaihtaa ne ampumamaajoukkueen suksiin?

Harjoituksen statistiikka:

  • hiihtoa 2:12
  • 21 km
  • KS 157
  • 1901 KCal
  • RI 530

Sain joululahjaksi toivomani juomavyölaukun, jossa on tilaa yhdelle puolen litran termarille. Ostimme veli Papalle vastaavanlaisen joku vuosi sitten ja muistan edelleen ajatelleeni, että miksi ihmeessä käyttää moista himmeliä. Nyt ymmärrän sen hyvin, ja olen tosi tyytyväinen tuohon lahjaan.

No responses yet

Dec 24 2005

Rauhallista joulua!

Published by under JotainIhanMuuta

Tänä jouluna aaton aikataulutus hoidettiin hieman poikkeavalla tavalla. Sovimme, että joulupuurosta mantelin löytävä saa olla pukki ja siten saa päättää monelta lahjat jaetaan.

Veli Sartsa sai mantelin, mutta lahjoitti sen veli Puhalle. Tätä kirjoittaessa (kello 10.00) aattoaamuna lahjat on nyt sitten jo jaettu :-)

Hyvää ja palauttavaa joulua kaikille!

One response so far

Dec 23 2005

Perjantai aatonaatto

Published by under Treenaus

Tänään oli vuorossa hiihtoa. Tarkoitus oli hiihdellä raaaauhallisesti. Just joo, melkein onnistuin. Lähes kahteen viikkoon ei ole tullut kunnon treeniä (kuntopiirejä ei lasketa), niin samantien lähti mopo lapasesta. Kun ladulla oli vielä jonkin verran ohitettavaa, niin hiihtovauhdista tuli aivan tarpeettoman kova.

Sykemittari paljastaa seuraavaa:

  • hiihtoa 36 minuttia
  • 7,5 kilsaa
  • KS 174 (hups….)
  • 629 KCal
  • RI 217 (!)

Jep. Ei ehkä aivan tyylipuhtain harjoitus levon jälkeen. 2:20 maltoin hiihdellä alle 160 sykkeellä ja niinkin pitkään kuin 8:10 alle 180. Maksimi näyttää olleen 188 eikä minulla ole mitään mielikuvaa missä kohtaa ladulla se tapahtui, kun en mukamas edes hiihtänyt kovaa. Näin varmaan onkin, jos maksimisykkeeni olisi esim 240. Vaan….. se ei ole.

Huomenna varmaan tarvitsee tehdä joku palauttava tosi löysä harjoitus…. taidan käydä hiihtämässä :-D

No responses yet

Dec 20 2005

Voi kun olisi jo kevät….

Published by under JotainIhanMuuta

Aaaaah, keväälle on jälleen luvassa mielekästä ohjelmaa. Tällä kertaa en tarkoita renkaanvetoa, vaan halonhakkuuta. Ostin nimittäin veli Matilta jälleen propseja, ilmeisesti noin 7 kiintoa. Hei veli Olli, kummalla on enemmän puuta?

3 responses so far

Dec 20 2005

WP2 RC3

Published by under JotainIhanMuuta

Päivitin hetki sitten moottorin uusimpaan versioon. Jos havaitset kummallisuuksia, niin kerro niistä minulle pikaisesti.

2 responses so far

Dec 20 2005

Tiistai 20.12.

Published by under Treenaus

Enää muutama yö jouluun ja joulupukkia odotellessa tein tänään kuntopiirin poikasen, lähinnä punnerteluja ja vähän vatsaa. Lopuksi vielä venyttelyjä.

Nyt on olo aika erinomainen ja pääsen jälleen treenaamaan säännöllisemmin, koska flunssa on nyt kaikkine oireineen takana.

No responses yet

Dec 19 2005

Viikon 51 ohjelma

Published by under Treenaus

Maanantai – lepo
Tiistai – renkaanvetoa
Keskiviikko – hiihtoa?
Torstai – lepo
Perjantai – uinti
Lauantai – renkaanvetoa
Sunnuntai – Jääkiipeilyä?

Huomenna tiistaina olisi ohjelmassa renkaanvetoa, mutta muistin hetki sitten, että vetovälineeni on tukevasti veli Poppiksen auton takakontissa enkä taida saada sitä häneltä ajoissa. Voi itku.

Seinäkiipeilystä vapaa viikko, valitettavasti.

On muuten tosi vaikeaa kirjoittaa viikon ohjelmaa, kun tappajahai riehuu televisiossa.

No responses yet

Dec 18 2005

Sunnuntai 18.12.

Published by under Treenaus

Koko viikko mennyt enempi vähempi flunssaoireissa. Tavallaan olen tyytyväinen itseeni, etten ole sännännyt treenaamaan ja olen kynsiäni pureskellen odotellut kuntoutumista. Venyttelyjä on tullut tehtyä noin joka toinen ilta, eli tällä viikolla olen venytellyt varmaan saman verran kuin edeltävänä kuutena kuukautena.

Juttelin eilen veli Suurhollolan kanssa ja kyselin mitä näille naruilleni (joista puuttuu solmut) pitäisi tehdä. Veljen neuvo oli edelleen pitää taukoa seinäkiipeilystä ja palata tuon oivallisen harrastuksen pariin vasta ensi vuonna. Jääkiipeilyä hän ei kuitenkaan kieltänyt, joten se uinee nyt ensi viikolla sisään. Marraskuun sateet pelastivat tämän talven ja jäätä tuntuu olevan täällä etelässäkin aika erinomaisesti.

Kovasti tekee mieli treenata, melkein mitä tahansa lajia. Jos illalla kynnet loppuvat kesken, niin saatan tehdä rauhallisen keskivartalon kuntopiirin.

Ensi viikon ohjelmaa tarkastellaan sitten alkuviikosta.

No responses yet

Next »