Apon Treenipäiväkirja

Ja jälleen kerran tuli häpeää nimelleni ja suvulleni. Mikä ihme saa ihmisen harrastamaan asiaa, jota

• ei todellakaan osaa?
• ei ilmeisesti koskaan tule osaamaan?
• joka tuottaa jatkuvasti mielipahaa/masennusta?

Tämä täytyy jotenkin liittyä takapajuiseen suomalaiseen mielenlaatuun, jonka muut manifestaatiot ovat vaikeneminen huonosta palvelusta tai huonosta ravintolaruuasta; jatkuva halkojen haaliminen, erityisesti iän lisääntyessä; ja suoranainen nöyristely esivallan edessä (ns. herranpelko).

Metsässä taas viihdyttiin kohtuuttoman pitkään. Tällä kertaa en lukenut reittejä valmiiksi ennen lähtöä, koska esim. sprintissä tms. kisoissa kartta annetaan vasta lähtöhetkellä. Tästä(kin) johtuen tein kaksi pahaa reitinvalintamokaa, joka kostautui ylimääräisellä palvelulla jonkhassa. Useita rastivälejä meni hyvin, suorastaan loistavasti. Mutta, kun minä pummaan, niin pummaan tosissani. Valitettavasti.

Tuskin maltan odottaa, että pääsen ensi viikolla uudestaan metsään. Lammas mikä lammas.

Aamulla raahatessani ahkiosimulaattoria autolleni kuulin lauseen, jonka jumalaisen kaunis vaimoni sanoi näennäisesti ei kenellekään: “Työtävieroksuvien pitää keksiä kaikenlaista puuhastelua.”

Näiden lämpimien sanojen kannustamana taas jaksoi kiskoa rengasta.

Alkavan viikon ohjelma on vielä vähän hakusessa, mutta kuvittelen viikon muotoutuvan seuraavasti:

• Maanantai: lepo
• Tiistai: iltarastit
• Keskiviikko: kiipeily
• Torstai: melonta
• Perjantai: pyöräily
• Lauantai: pitkä renkaanveto tai kiipeily
• Sunnuntai: kiipeily tai pitkä renkaanveto

Viikko toteutui seuraavasti:

• Maanantai: 12 km melontaa
• Tiistai: iltarastit
• Keskiviikko: rullaluistelu
• Torstai: Kiipeily
• Perjantai: matka eli “lepo”
• Lauantai: matka eli “lepo”
• Sunnuntai: Kiipeily sekä 1+1 tunti renkaanvetoa (ohjelmassa rullaluistelumaraton)

Perjantai ja lauantai meni reissun päällä ja mitään muuta merkittävää ei tänne näistä päivistä pääse kirjoittamaan, kuin että univelkaa kertyi huomattavasti liikaa.

Tänään sunnuntaina olin veli Jukkiksen kanssa Tapanilassa kiipeilemässä. Yhtä helppoa reittiä liidatessa tipahdin köyteen; pisin pudotus mitä kohdalleni on sattunut.

Kiipeily oli kuitenkin meille molemmille pakkopullaa, sillä olimme sopineet kiipeilyn jälkeen menevämme ulkoiluttamaan minun uutuuttaan kiiltelevää ahkiosimulaattoria. Haltialan maisemissa vedettiin vuorotellen rengasta kahden tunnin ajan: 15, 20 ja 25 minuutin vetovuorot. Erinomainen harjoitus. Onneksi sää oli karmea koko harjoituksen ajan, niin vastaantulijoita ei ollut kovin montaa. Renkaanvetäminen herättää vastaantulijoissa takuuvarmasti tunteita: ihmetys yleensä muuttuu huvittuneisuudeksi. Magneettisen pohjoisnavan hiihtoporukka suunnitteli teettävänsä T-paidan, jossa rinnuksissa lukisi: “Älä edes kysy” ja selässä olisi sitten retkikunnan logo.

Minulla on pihalla (osa liiterissä, osa pressujen alla) halkoja noin 15 mottia. Eli noin puolentoista talven puut. Ja lisää luonnollisesti pitäisi saada.

Appivanhemmillani on puuta arviolta 30 vuoden tarpeet. Ja lisää hommaavat tasaisesti.

Veli Papalla ja Mammalla puuta on mökillä enemmän mitä kerkeävät polttaa ja kotonakin käsittääkseni useamman vuoden tarpeet.

Ollilla on puuta. Tästä minulla ei ole faktaa, mutta varmaan lisää puuta sinnekin pitäisi saada?

Mikä ihme on, kun me äijät vanhenemme, niin lataamme halkoihin yhä suurempia arvolatauksia ja -odotuksia?

Veli Jukkiksen kanssa kiipeilemässä Rollareilla, kehä III:sen kyljessä. Pitkästä aikaa seinällä ja sen kyllä huomasi. Onnetonta ja ponnetonta räpistelyä. Tästä sisuuntuneena päätettiin mennä sunnuntaina Tapsuun, jos sää on sateinen.

Jos sunnuntain sää on kohtuullinen, niin sitten olen veli Peten kanssa rullimassa.

Rullaluistelemassa täällä työpaikan maastossa. Reilu neljäkymmentä minuttia kohtuullisen reipasta vauhtia. Heheheheh, pari pyöräilijää jäi taakse

Iltarastit Pitkämäessä. Pidän suunnistamisesta, todella paljon. Tuskin muussa tapauksessa viipyisin metsässä niin tolkuttoman pitkään….. Huokaus.

Vakuuttelin eilen ainakin kolmelle eri tuttavalle, etten aio juosta vaan keskityn suunnistamiseen. Vielä autossa vakuutin veli Poppikselle, etten juokse, vaan korkeintaan hölkkään. Veli Jappe, tuo oiva suunnistuskone, totesi kuitenkin välittömästi, ettei tule toteutumaan. Hyvin se minut tuntee.

Kaksi ekaa rastia hölkkäsin ja löysin ne joten kuten suoraan. Kolmannelle rastille saavuttaessa joku juoksi minun ohi ja samantien lähti mopo käsistä. Kolmoselta neloselle oli pitkähkö siirtymä ja päätin juosta – vain vähän matkaa – sen minun ohittaneen kannoilla. Virhe! Kolmoselta neloselle meni muistaakseni noin 27 minuttia…… Liian kova vauhti takasi sen, ettei karttaa tullut kunnolla luettua. Vain neljä viimeistä rastia menin jälleen omaa matkaa ja ne meni vaihteeksi ihan mukavasti.

Mikä on tarinan opetus? En tiedä, ehkä ensi kerralla pitäisi juosta vielä kovempaa, ettei kukaan ohittaisi minua….

Maasto erinomainen, rata loistava. Rykmentti rulaa!

Melomassa Helsingin edustalla. Sykemittari edelleen hankkimatta, joten allaoleva data perustuu arvioon:
- 1:15
- 12 km
- KS 120
- Kcal 500
- RI 175