Jun
13
2005
Perjantai ja lauantai meni koko lailla domestisia vastuita hoidellessa. Kun koko kevään on ollut käytännössä joka viikonloppu kiipeilemässä tms. huitelemassa, niin töiden backlog oli jo aika pitkä. Nyt on tärkeimmät työt tehty, ja aikaa taas löytyy vähän paremmin kotitöiden puolesta.
Sunnuntaina hakkasin halkoja veryttelynä ja sen jälkeen ajoin noin 55 kilsaa pyörällä, piiiiitkästä aikaa. Harjoituksen numerot:
- kesto 2:22
- KS 133 (max 148)
- 1428 kilokaloria
- RI [täydennän myöhemmin]
Ekan tunnin keskinopeus oli vajaa 25 km/h, toka 24 km/h. Kulki todella hyvin, vaikka maasto ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Kolme lepopäivää alla näkyi heti menohaluissa.
Valitettavasti alkava viikko taas töiden puolesta on aika killeri: maanantai-keskiviikko menee joka ilta varmaan yhdeksään, joten kolme pakollista välipäivää tulossa.
Jun
09
2005
Illasta tuli vapaailta; pöllien kuljetusajoneuvo oli muilla teillä enkä siis päässyt niitä hakemaan. Ei sen puoleen, en kyllä olisi jaksanutkaan.
Huominen päivä menee matkustelussa, joten huomisestakin saattaa tulla välipäivä, mutta katsotaan sitä tarkemmin sitten huomenna (aarrgh, kuulostan ihan Petri Takalalta).
Jun
09
2005
Hups, viikon ohjelma on jäänyt dokumentoimatta, joten tässä raapaisen sen nopeasti näkyville. Loppuviikon toteutus saattaa totuttuun tapaan poiketa suunnitellusta.
- maanantai: metsätöitä
- tiistai: suunnistusta
- keskiviikko: metsätöitä
- torstai: metsätöitä
- perjantai: melonta
- lauantai: pyöräilyä sekä metsätöitä
- sunnuntai: kiipeilyä (Hyttyskallio)
Jun
09
2005
Metsätöitä, nelisen tuntia. Enää about 30 pölliä jäljellä.
Jun
07
2005
tarkkaavainen lukijani on lähestynyt oheisella kommentilla:
…runko on katkomaton “kokonainen” puu, sinulla on joko pöllejä tai propseja.
Kai ne sitten on propseja.
Pituutta niillä on tasan 3 metriä ja niiden halkaisija lähtee jostain reilusta kymmenestä sentistä suurimman ollessa vähän enemmän mitä minun 35 senttinen terälevy yltää. Kuusta ja mäntyä, yksi koivupölli oli jostain syystä joukossa.
Näitä sahauksen ja halkomisen kohteita on metsäautotien vieressä vielä noin 50 kappaletta. Loppuviikosta todennäköisesti ne kaikki on halottu ja läjässä pihalla. Pinoamisenhan olen ulkoistanut veli mukuloille ja jumalaisen kauniille vaimolleni. Huokaus. Service level agreement (SLA) mittarit ovat jälleen jääneet sopimatta, joten saatan löytää itseni halkoja pinoamasta loppukesästä…..
Jun
07
2005
Sammutin nuotion ja otin mukaan kytevät suunnistuskenkäni ja emitin ja suuntasin kohti Kiljavannummea. Tässä maastossa tuo kelpo suunnistusseurani, Rajamäen Rykmentti, järjesti tänään iltarastit. Maasto ja sää olivat kerrassaan erinomaiset. Parkkipaikalla mulla oli randevuu veli Japen, tuon oivan suunnistuskoneen, kanssa.
Juoksin jälleen kerran B-radan. Veli Jappe ystävällisesti juoksi saman radan, jotta suunnistuksen jälkeen voitaisiin vertailla reittivalintoja. Pääsääntöisesti minun reittivalinnat olivat ihan kohdallaan, josta olen itseeni kohtuullisen tyytyväinen. Yksi neljän minutin pummi, josta toipuminen vei vielä seuraavankin rastivälin. Kolmellatoista rastilla käytin aikaa noin 50 minuttia, kun Veli Jappe huitaisi sen häkellyttävään aikaan 36 minuttia. Kun mun aikoja vertaa veli Japen vastaaviin, niin parilla rastivälillä olin aavistuksen Veli Jappea nopeampi, yksi törkeä 4 minutin pummi ja loput tuo oiva suunnistuskone juoksi noin minutin nopeammin.
Tämän kauden ylivoimaisesti paras suunnistus. Normaalisti hukkaan reilun tunnin vastaavalle matkalle. Nyt en sinkoillut täysillä rastilta toiselle, jotta pysyisin jatkuvasti kartalla. Lisäksi suunnistuksesta on jo pikkasen kertynyt kokemusta, joka heijastuu järkevämpiin reittivalintoihin. Kehitettävää edelleen riittää ja senkin takia oli oivallista ja opettavaista, että veli Jappe juoksi saman radan. Tänks, veli.
Jun
06
2005
Väsyttää ihan mielettömästi. Huitelin heti töiden jälkeen tukkisavottaan ja takaisin tulin vasta puolen yhdentoista aikoihin. Sen verran paljon on nyt heiluttu moottorisaha ja kirves kädessä, että – veli Puhaa lainatakseni – alkaa noi metsähommat maistua vähän puulta.
Huomenna on metsätöistä välipäivä, sillä on tiistai ja tiistaihan on luonnollisesti suunnistuspäivä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen häpäisemään itseni suunnistustaidoillani. Huomisen rastit löytyvät (siis…. pitäisi löytää) tällä kertaa Kiljavannummelta.
Jun
06
2005
Lauantai meni lastenjuhlien merkeissä. Rankkaa se oli, muttei sitä harjoitukseksi voi kirjata.
Sunnuntaina noin 5 tuntia metsätöitä. Nyt on noin kolmasosa ostamastani polttopuuläjästä halottu ja tuotu tuohon pihalle. Vielä noin 70 runkoa jäljellä.
Ensi viikosta muodostunee aika metsätyöpainotteinen, sillä yritän halkoa loput rungot mahdollisimman pian.
Tänään oli sykemittari mukana. Ensimmäisen tunnin sykekeskiarvo oli 110 ja kilokaloreita paloi noin kolme ja puolisataa. Sen verran löysää tuo kaikesta huolimatta oli, etten kirjaa sitä harjoitukseksi. Toisaalta, viisi tuntia on ihan mukavan mittainen harjoitus. Jos vain sykekeskivarvo olisi ollut vähän korkeampi…..
Jun
03
2005
tänään piti ohjelman mukaan olla pyöräilyä, mutta eri näköisten domestisten kiireiden takia se jäi väliin. Kerkesin kuitenkin metsätöihin vähän seitsemän jälkeen ja siellä tuli viihdyttyä puoleen yhteentoista saakka. Reilu 30 runkoa on nyt halottu, vielä noin 90 jäljellä. Sykemittari ei saanut tänäänkään ulkoilulupaa, mutta eiköhän tuo korjaannu viimeistään sunnuntaina.
Jun
02
2005
Aaaaaaaaaaaahhhhhhhhh, kyllä metsätyöt ovat suorasähkölämmittäjän juhlaa! Kolmisen tuntia sain heilua sahan ja kirveen kanssa ja tätä kirjoittaessa jumalaisen kauniin vaimoni pakettiauto on noin puolillaan halkoja odottamassa veli Sartsan ja veli Puhan pinoamistoimenpiteitä. Veli mukulat tuntien, edessä on jälleen perhetragediaa ja suuria tunteita.
Veli Matti opetti kuinka moottorisahan ketju teroitetaan sekä antoi muitakin hyviä vinkkejä tulevalle metsien miehelle. Sinne jäi vielä toistasataa runkoa odottamaan minua. Haikein mielin poistuin paikalta, mutta pian, pian taas sinne uudestaan.
Sykemittaria ei tänään ollut mukana, mutta hyvästä harjoituksesta tuo kävi. Yritän keretä viikonloppuna sinne uudestaan, silloin mittari mukana.