Archive for June, 2005

Jun 28 2005

Tiistai 28.6.

Published by under Treenaus

Tänään hektinen päivä tietokoneen kimpussa. Vapautin aikaa nopeaan pyörälenkkiin ja sen jälkeen olen taas ollut puhelimessa ja koneen kimpussa. Kuten normaalia, viime hetken paniikki on iskemässä ennen perjantain lähtöä kohti Kebnekaisea.

Pyöräilyn statistiikka:
- 45 min
- 16 km
- KS 137
- 488 KCal
- RI 101

Pyöräily on vakaasta aikomuksesta huolimatta jäänyt onnettoman vähälle tänä kesänä ja siksi ensimmäinen kymmenen kilsaa tuntui jotenkin nihkeältä. Kun moottori kunnolla käynnistyi, niin sitten taas ei millään olisi malttanut lopettaa.

No responses yet

Jun 28 2005

Palautus: viikon 25 loppupuoli

Published by under Treenaus

Uskollinen lukijani Veli Tero lähetti ystävällisesti kaksi puuttuvaa postausta, jotka runttaan tähän perään kylmän viileästi.

Viikon 25 loppupuoli (Sunnuntai 26. kesäkuuta):
Torstaina ohjelman mukaisesti lepopäivä. Pohkeissa tuntui nousutreeni, mutta muuten olo oli erinomainen.

Perjantaina – juhannusaattona – raivokasta pölkkyjen sahausta ja halkojen tekoa. Nyt on koko puukuorma halottu ja heitetty liiteriin. Yli kymmenen tunnin rupeama.

Lauantaina väsytti ihan mielettömästi tuo edellisen päivän riehuminen, joten päätin pitää lepopäivän.

Tänään sunnuntaina meinaan käydä ajamassa pp:llä lenkin iltapäivällä.

sekä

Sunnuntai 26.6. (Maanantai 27. kesäkuuta):
Koko päivä meni yhtä materiaalia taittaessa. Tappelin PageMakerin kanssa oikein urakalla. Joko softassa on ihan käsittämätön bugi tai sitten tuo kotikoneen asennus vaan tökkii. Reilu 12 tuntia materiaalin taittoa ja nyt ollaan ehkä 80% valmiita. Sen verran tulee kuitenkin kiirus, että tämän viikon treenit jäävät tosi ohkasiksi.

Perjantaina sitten lähtö kohti Kebnekaisea, jossa pitäisi liottaa itseään pari viikkoa.

No responses yet

Jun 28 2005

Sähkökatkoksen aiheuttamia ongelmia

Published by under Treenaus

ApoBlogi oli eilen alhaalla noin 5 tuntia. Ohessa palveluntarjoajan tiedote asiasta:

Kaikki INT2000 palvelut olivat saavuttamattomissa 27.6. kello 17:13-20:20 välisenä aikana Auria/Soneran laitetiloissa esiintyneen sähkökatkoksen takia.

Järjestelmien noustessa päälle oli minun sivustoni tietokanta korruptoitunut, kunnes ylläpito fiksasi sen noin kymmenen aikaan illalla.

Ihan toinen juttu tietysti on se, että miten Soneran laitetiloissa voi olla laite, joka ei ole UPSin takana, vaan sähkön kadotessa pystyy pysäyttämään kaikki palvelut.

Tätä kirjoittaessa ilmeisesti vain kaksi uusinta postia on hävinnyt. Minulla ei ole siitä kopiota missään, mutta Veli Terolla se lienee agregaattorissa tallessa. Hei V.T, kun luet tämän, niin viittisitkö laittaa sen viestin mulle sähköpostilla, niin saan saniteettitsekin tehtyä. Kiitos.

One response so far

Jun 22 2005

Keskiviikko 22.6.

Published by under Treenaus

Tänään oli vuorossa Nousutreeni. Jälleen kerran sykemittarin lähetin eli omaa elämäänsä kotosalla, joten joudun turvautumaan joihinkin Veli Terolta saatuihin arvioihin.

Nousutreenin teoria on yksinkertainen: intervalliharjoituksia, tässä tapauksessa mäkivetoja, joko juosten tai kävellen ylimääräistä painoa kantaen. Mulla oli repussa reilu 15 kiloa painoa ja nousuja tehtiin kymmenen kappaletta. Tosin nousut kuusi ja seitsemän tein ilman painoja. Veli Teron sykemittarin mukaan sykkeet olivat siinä 170 pinnassa, mulla saattoi olla vähän enemmänkin. En ole nimittäin samanlainen diesel kuin hän on.

Alamäki käveltiin rauhallisesti ja annettiin sykkeen palautua. Lähtöpaikalle päästyämme syke oli alle 120 lyöntiä, joten seuraava nousu tehtiin useimmiten samantien.

Kymmenen kerran tultua täyteen Veli Teron ajatuksesta, jota innokkaasti veljet Arde ja Jukkis kannattivat, päätettiin vielä juosta huipulle muutaman kerran. Huilasin toisen kerran, kun veljet kiskoivat sen “rauhallisesti” ylös. Päätin osallistua vielä kolmannelle keikalle ja jyskäsinkin sen lähes veren maku suussa ylös asti. Jaloissa oli havaittavissa selkeää tärinää alas päästyäni.

Mäkivedot – kuten muutkin intervalliharjoitukset – ovat aika raakoja harjoituksia, mutta erittäin tehokkaita kasvattamaan maksimi hapenottokykyä. Erinomaisessa seurassa tehtynä harjoitus ei täyttänyt veli Eepon määritelmää harjoittelulle: “Koskaan harjoittelussa ei saa olla kivaa.” Muutoin harjoitus oli kaikin puolin täydellinen. :-)

[Edit 13.8.2011 Nousutreenin linkki päivitetty KSX leiskan #5 tultua tuotantoon]

No responses yet

Jun 21 2005

Suunnistusta tiistaina 21.6.

Published by under Treenaus

Mukana oli tällä kertaa myös veli Puha. Kierrettiin B-rata.

Veli Puha vähän hyytyi matkalla joten juoksu vaihtui paikoin kävelyksi ja varsinaista revittelyä ei päästy tekemään. Hitaasta temposta piti olla merkittävää suunnistushyötyä, mutta vain yhdelle tai kahdelle rastille kymmenestä osuttiin suoraan. Aikaa tuhrautui tuolle vajaalle viidelle kilometrille käsittämättömän paljon: noin 1:50. Viimeeksi Kiljavalla helpossa maastossa samainen matka meni noin tuntia nopeammin.

Tätä kirjoittaessa “Pikku-Apo” (lainaus veli Iltsulta) jo vetelee sikeitä.

Rata oli vaikea, mutta kyllä luvattoman kauan haeskelin joitain rasteja.

2 responses so far

Jun 20 2005

Maanantai 20.6.

Published by under Treenaus

Tänään ohjelman mukaisesti melontaa. Lähtö HKK:n melontakeskuksesta ja tein noin 13 kilsan lenkin kiertämällä Lauttasaaren. Aikaa ko touhuun paloi noin 1:40. Melonta sujui nyt noin 10 minuttia nopeammin kuin vastaava matka viime syksynä.

Sykemittaria ei ollut mukana, mutta arvelen, että oheiset numerot osuvat riittävän lähelle:
- kesto 1:50
- Ks 120
- 1000 KCal

Arviot perustuvat tämän kevään reippaaseen melontaan, jolloin mittari oli mukana.

No responses yet

Jun 20 2005

Viikon 25 ohjelma

Published by under Treenaus

Viikon ohjelma on hahmottumassa seuraavaksi:

  • maanantai: melontaa
  • tiistai: suunnistusta tai kiipeilyä
  • keskiviikko: KSX nousutreeni
  • torstai: lepo
  • perjantai: kevyt pyöräily tai boulderointia
  • lauantai: melontaa
  • sunnuntai: pitkä pyöräily

Tulee aika reipas viikko, jos suunnitelma toteutuu. Keskiviikon nousutreeni tapahtuu Paloheinässä, jossa tehdään joko mäkivetoja tai nousuja reppu selässä – tai molempia. Jos tiistain suunnistus toteutuu, niin torstai on syytä pitää pelkkänä lepona ja perjantainakin ottaa kohtuullisen kevyesti.

No responses yet

Jun 20 2005

Lauantai ja sunnuntai Suomen suvessa

Published by under Treenaus

Lauantai meni kokolailla voimaharjoitusten merkeissä, joskin treenipäiväkirjaan en laita siitä mitään merkintää. Punnerrettiin halkoliiteri valmiiksi, poislukien kattopeltien kiinnitys ja toinen maalauskerta. Tuli aika pro-liiteri. Liiteriin mätettiin veli Mukuloiden kanssa noin puolet pihalta löytyvistä haloista.

Sunnuntaina kevyt seitsemän tuntia Jaanankalliolla veli Jukkiksen kanssa. Kiivettiin paljon erilaista: helpohkoa yläköysittelyä, vaikeaa yläköysittelyä, liidausta ja kakkosena menemistä. Erinomainen päivä. Veli Jukkis harjoitteli seinällä lentämistä, mutta ei siitä mitään tullut. Jotenkin tuli veli Tom Pettyn “Learning to fly” mieleen, jossa hän laulaa, että “…coming down is the hardest thing.” Selvittiin tosin pelkällä säikähdyksellä, vaikka putoaminen oli sen verran reipas, että kaksi kiilaa korkkasi irti. Kolmantena oleva slingivarmistus piti tyylikkäästi ja minkäänlaista vahinkoa ei päässyt syntymään.

No responses yet

Jun 17 2005

Perjantai 17.6.

Published by under Treenaus

Koko alkuviikko mennyt joko myöhään töissä tai halkoliiterin rakentelussa. Vasaran heiluttelu ei käy lajikohtaisesta tai peruskuntoharjoittelusta, valitettavasti. Nyt ollaan kuitenkin jo loppusuoralla, joten viikonloppuna toivottavasti paluu (lähes) normaaliin rytmiin.

No responses yet

Jun 15 2005

Maanantai-keskiviikko 13.-15.6.

Published by under Treenaus

Töissä joka ilta tosi myöhään. Lisäksi pikku rakennusprojekti on käynnissä tuossa pihalla, joten treenaaminen on nyt sunnuntain jälkeen jäänyt väliin. Huomenna – riippuen raksan tilanteesta – mahdollisesti jokin harjoitus illalla, mutta veikkaan että vielä huominenkin jää väliin.

Statistiikasta kiinnostuneille: tämä on kolmassadas posti näille sivuille.

No responses yet

Next »