Jan
28
2005
Olin mukana eilen Kerkesixin Mäkimustassa. Mieletön kokemus. Kuten kaikissa KSX:n tapahtumissa, perusidea oli tälläkin kertaa yksinkertaisen kaunis: menemme alas ja tulemme ylös. Alas meneminen tapahtui aika pitkälti hölkäten, ylös tultiin sitten selvästi hitaammin.
Alas mentiin siis noin 350 korkeusmetriä, sillä olimme Tytyrin kaivoksessa Lohjalla. Pohjalla hetki palloilua ja eikun ylöspäin. Mulla oli varusteena noin 20 kilon rinkka. Rinkkaselässä syke heilui siinä 150 lyönnin paikkeilla. Kanssamatkaajana oli Veli Tero, joka veti rengasta + 25 kilon lisäpainoa. Teron syke heilui siinä 180 päällä.
Jossain vaiheessa vaihdoimme taakkoja. Sykkeeni hyppäsi melkein samantien 30 lyöntiä. Käsittämättömän raskasta. Oman osuuteni jälkeen vaihdomme vielä kerran vuoroja.
Jotenkin sieltä vaan ylös kömmittiin. Itse asiassa, mäki tuntui vähän loppuvan kesken ja siksi intouduimme valtavaan loppurutistukseen viimeisellä suoralla.
Tätä kirjoittaessa en ole vielä pystynyt purkamaan harjoitusdataa sykemittarilta PC:lle, mutta liitän sen tänne todennäköisesti sunnuntaina. Jaloissa harjoitus kuitenkin tuntuu ja aamulla koneen starttaaminen oli tavanomaistakin vaikeampaa.
Jälleen kerran, erinomainen KSX-tapahtuma!
[Edit 13.8.2011 Linkki Kerkenetiin päivitetty KSX leiska #5 tultua tuotantoon]
Jan
25
2005
Myllyssä kanssa veljien Iltsu ja Jappe. Viime lauantaihin verrattuna tänään kiipeily meni paljon paremmin. Kiipesimme ekana oikeassa reunassa olevan vihreän reitin, sitten molemmat boksit (punainen ja keltainen), sen jälkeen tahkosimme keskellä olevan vihreän (jossa pitää tehdä sellainen makea hyppy ja ottaa yhdellä kädellä kiinni kolmanneksi alhaalla olevasta otteesta – ja nyt se onnistui), seuraavana taisi olla vuorossa punainen, toinen reitti oikealta. Lopuksi väsytimme itsemme aivan puhki keltaisella reitillä, joka sijaitsee keskustasta vähän vasempaan. Jälleen pääsin toka vikalle otteelle, joka on reitin kruksi, mutten topannut reittiä.
Olen kovasti tyytyväinen päivän kapuiluun. Seuraava kiipeilykerta uhka jäädä ensi viikkoon. Huomenna keskiviikkona menee mahdollisesti jälleen pitkään töissä ja jos ei, niin sitten on vanhempainilta koululla. Treenit taitaa kuitenkin jäädä huomiselta väliiin. Torstaina on Mäkimusta ja loppuviikko menee sitten ulkoilun parissa.
Jan
24
2005
Maanantai: lepoa, se on ansaittu eilisen huiputussarjan jälkeen
Tiistai: seinäkiipeilyä, mahdollisesti hiihtoa, riippuen vähän fiiliksistä
Keskiviikko: lepo, tai hyvin rauhallinen tasavauhtinen lenkki, esim. sauvakävelyä
Torstai: Mäkimusta, tarvinneeko kertoa enempää?
Perjantai: lepo (matka)
Lauantai: ulkoilupäivä eli lepoa
Sunnuntai: lepoa edelleen, ellei tulla ajoissa takaisin. Jos tullaan, niin sitten kevyt lenkki.
Hyvin rauhallinen viikko näillä näkymin.
[Edit 13.8.2011 Linkki Kerkenetiin päivitetty KSX-leiska #5 tultua tuotantoon]
Jan
24
2005
Ympäryskuntien huiputus on nyt suoritettu. Olo on kuin englantilaisella vuoriherolla. (Satunnaiselle lukijalle: englantilaiset ovat aikoinaan olleet kelpo vuorikiipeilijöitä. Kun nykyisiä englantilaisia arvio, niin on vaikea ymmärtää miten se kansa on joskus voinut saada imperiumin aikaiseksi).
Mulla oli yhtä huippua lukuunottamatta lisäpainoreppu mukana, joten harjoitus oli ihan mielekäs. Veli Iltsun kanssa laskeskeltiin, että päivän aikana talsittiin yli 11 kilsaa.
Illalla vielä tunnin verran lumitöitä reippaalla sykkeellä.
[Edit 13.8.2011 Linkki Kerkenetiin päivitetty KSX-leiska #5 tultua tuotantoon]
Jan
22
2005
Perjantaina meni tosi pitkään töissä ja uiminen jäi ikävästi väliin.
Tänään lauantaina oli herätys ennen seitsemään. Sitten tunnin verran lumitöitä. Nopea aamupala ja kohti Liikuntamyllyä. Meillä oli kiipeilysessio veljien Jukkis, Arto ja Puha kanssa. Nyt on kädet tooosi kipeät.
Kotiin tultua vielä reilu tunti lumitöitä.
Lumityöt seuraavasti:
- 1:00 ja 1:12
- 620 ja 686 kcal
- KS 128
- RI 124 ja 127
Jan
20
2005
Boulderoimassa Granissa veli Iltsun kanssa. Ei mitään sankaritekoja, paitsi Veli Iltsulla, joka suoritti yhden viittasankaritasoa olevan muuvin.
Sykemittaria ei ollut mukana, mutta paikalla viihdyttiin reilun tunnin verran. Tosin, mitään kovin aktiivista pulterointia minä en saanut aikaiseksi. Tumput on silti mukavasti tukossa.
Koska se oli niin rauhallista vääntöä, niin jätän numerot tällä kertaa dokumentoimatta.
Jan
20
2005
Nuo mainiot Kerkesix-veljet ovat saaneet taas oivallisen ajatuksen. Tarkempi tutustuminen Mäkimustaan kannattaa varmasti.
[Edit 13.8.2011 Linkki Kerkenetiin päivitetty KSX-leiskan #5 tultua tuotantoon]
Jan
19
2005
Töiden lomassa noin 30 minsan juoksulenkki. Tuntui tosi hyvältä. Vaikka yksinään juokseminen on kohtuullisen kei-meininkiä, niin jälkikäteen siitä tuli kyllä tosi hyvä mieli. Energiavarastot taisi olla aika tyhjillään, sillä nyt on edelleen järkyttävä nälkä, vaikka söin hetki sitten niin, että napa kiiltää.
Harjoitus näytti seuraavalta:
- 28 min
- ks 155
- n. 400 kcal
- RI 161
Tällä korvasin eilisen laistkotteluni. Huomenna boulderoimaan veli Iltsun kanssa.
Jan
18
2005
Eilen maanantaina oli vapaapäivä, mitä nyt sain yllytettyä koko perheen vetämään leukaa (oikeammin: niskaa) portaissa. Nämä niskaanvedot tuntuvat vähän erilaiselta kuin leuanveto. Mä tein kolme sarjaa, muut vähän vähemmän. Ei varsinainen harjoitus enkä siis kirjaa tätä tänne kuin esimerkkinä mitä kaikkea perheeni joutuu kärsimään minun hurahdettua semi-aktivistiksi.
Viikko-ohjelma kovasti auki, mutta alustavasti näyttää seuraavalta:
- tiistai: reppuselässä käkäilyä
- keskiviikko: “lepo”, menee töissä ainakin seitsemään
- torstai: boulderointia
- perjantai: uinti?
- lauantain: kiipeily (Veli jukkis, käykö kuitenkin jo lauantaina)?
- sunnuntai: Ympäryskuntien huiputus, taidan ottaa vähän lisäpainoja reppuun
Näyttää jälleen tosi löysältä viikolta, joten muutokset ovat kovasti mahdollisia.
[Edit 13.8.2011 Linkki Kerkenetiin päivitetty KSX-leiska #5 tultua tuotantoon]
Jan
17
2005
Kiipeilypäiväkirjani mukaan mulle kertyi viime vuonna 48 eri kiipeilysessiota. Luvut eivät sisällä kesän reissua Kebnekaiselle.
Kuukausittain luvut näyttävät seuraavalta:
- tammikuu: 7 (4 jäätä, 3 sisäseinää)
- helmikuu: 7 (4 + 3)
- maaliskuu: 5 (3+2)
- huhtikuu: 3 (1 kallio + 2 sisäseinää)
- toukokuu: 3 (kallioilla kukkuloilla)
- kesäkuu: 0 (häpeä punaa kasvoni)
- heinäkuu: viikko Kebnellä
- elokuu: 1 (kallio, oli “vähän” sateinen elokuu)
- syyskuu: 6 (kallioilla)
- lokakuu: 5 (4 kalliolla + 1 sisäseinä)
- marraskuu: 3 (sisäseinällä)
- joulukuu: 8 (3 jäätä, 5 sisäseinää)