Sep
30
2004
Jee, kuumeessa pedin pohjalla. Syksyn viimeinen iltarasti jäi höntyilemättä tiistaina. Keskiviikkona piti käydä ajelemassa ja huomenna piti mennä reppu selässä metsään. Lepoa vielä ainakin lauantaihin asti.
Sunnuntaina pitäisi käydä kaltsilla kipuilemassa ja harjoittelemassa vähän eri tekniikoita. Niistä tarkemmin sitten loppuviikosta.
Sep
27
2004
Perjantaina kävin ajamassa pyörällä lyhyen lenkin. Tarkoitus oli irrotella ennen sunnuntain ajoa. Jotenkin oli tosi nihkeää. Meillä on perheessä ollut reilun viikon ajan kummallista päänsärkyä ja pahoinvointia ja minäkin olen kärsinyt siitä. Päätin silloin ajaessa, että jos lauantaina ei ole olo ole selkeästi parempi, niin sunnuntain joyride jää väliin. Ja jäihän se, sillä lauantaina makasin kipeenä koko päivän tekemättä mitään.
Sunnuntaina olo oli vähän parempi, tein nelisen tuntia halkoja (pari mottia).
Kaikenkaikkiaan koko viikko oli suurin piirtein OK, tosin kisasta poisjäännin takia jäi viikosta tosi huono maku.
- 6 harjoitusta: suunnistus, 2 pyörälenkkiä, kolme * metsähommat
- 1986 kcal (mittari ei ollut mukana metsätöissä)
- 39,6 km pyöräilyä
- kesto 8:44
- RI reilu 900 (824 niiltä kerroilta kun mittari oli mukana).
Sep
23
2004
Vieraat poistuneet, kello vajaa yhdeksän, joten treenaus jää tältä päivältä väliin.
Veli Japelta haettu sopivan kokoinen reppu lainaan sunnuntain pyöräilyä varten. Sinne survotaan Camelbakin lisäksi varasisärengas, rengasrauta ja pikkupumppu. Koska meinaan ajaa vain yhden lenkin, en tarvitse varsinaisesti ylimääräistä energiaa mukaan. Geeli on mukana lähinnä psyykkaajana.
—–
Taidan tehdä tälle webbisivulle oman ilmeen, sillä nykyinen näyttää vähän laimealta. Itse en lue enää ollenkaan blogeja selaimella, vaan kaikki survoutuu Outlookiin, joten projekti ei ole ihan päälimmäisenä prioriteettilistallani.
Sep
23
2004
Vieraat vähän myöhässä, joten ajelu jää kyllä tältä illalta. Vieraita odotellessa kerkeää naputella.
Pyörä haettu (ensi)huollosta ja se on nyt iskussa sunnuntaita varten. Veli Teroa konsultoitu ruuan ja juoman suhteen. Arviolta noin kolmen tunnin kisa, joten about puolitoista litraa juotavaa ja varalle esim. energiageeliä.
Nyt vieraat pölähtivät pihaan, tarttee jatkaa myöhemmin.
Sep
23
2004
….. mutta vähän huonolta näyttää. Pyörä menee nyt (ensi)huoltoon, jotta se on sunnuntaina iskussa. Illalla tulee vieraita, joten tiukille pistää jos pari tuntia meinaan saada ajettua.
Sep
22
2004
Halkoja hakattu ihan urakalla, eilenkin yli kahden tunnin edestä. Keskisyke jossain 110 paikkeilla, joten käynee vähintään palauttavana harjoituksena. Sen verran paljon heiluin, että tänään on selkä vähän väsynyt toiselta puolelta.
Kävin iltarasteilla juoksemassa ympäri märkää metsää. Suunnistustaidoistani antanee hyvän kuvan se, että eräs leidi lähti vähän mun jälkeen samalle reitille ja vielä neljännellä rastilla oltiin yhtä aikaa. Hän ei juossut askeltakaan koko reitin aikana… Mä juoksin kuin hirvi kaikki välit ja useamman kerran innoissani huitelin rastin pitkäksi ja sitten meni vähän hakemiseksi. Hyviä suppilovahveropaikkoja löytyi useita, joten sinne voisi tehdä ratsian esimerkiksi lauantaina.
Itsetunnolle kovin kolaus oli kun eräs n. 75 vuotias teräspappa löysi rastin ennen mua…
Hemmolla oli sellainen mukava, matala asken ja hän kiiruhti ihan reippaasti rastilta toiselle. Jälkeenhän se tietty jäi rastien väleillä, mutta kun en osunut suoraan rastille kuin pari kertaa, niin patu sai mut välillä kiinni.
Kyllä suunnistus on kohtuullisen hyvää intervalliharjoittelua…. ainakin mun tyylillä. Katselin tuota sykekäyrää ja upeita yli 170 lyönnin piikkejä siinä on puolisen tusinaa. Palautukset eivät ole tietenkään aivan ideaalisia, mutta ei sen väliä.
Jälkeenpäin ajattelin, että olisin varmaan saanut paremman (suunnistus-)tuloksen, jos olisin kävellyt reippaasti rastilta toiselle ja lukenut koko ajan karttaa. Se ei tosin olisi ollut läheskään yhtä hauskaa.
Suunnistuksen statistiikka:
- kesto 53 minsaa (itse asiassa enemmän, mutta en muistanut laittaa konetta käyntiin)
- ska 148
- energiaa paloi 616 kcal
- RI 164
Hyvä harjoitus. Vielä olisi yksi keikka jäljellä, ensi tiistaina. Silloin on lähtö Sääksjärven parkkipaikalta.
Sep
21
2004
Päätin mennä pyörällä ministerin luokse kahville ja konjakille. Kiva sinne olikin ajella, uutta asfalttitietä pitkin. Ilma oli mitä mainioin ja tunsin jo arvokonjakin maun suussani. Olin varautunut jälleen keskutelemaan ajankohtaisista asioista: sokerintuotannon tukiaisten leikkaus (esillä viime aikoina Hesarin yleisönosastolla) ja Lepsämän kylän historikiin julkaisu (julkaistiin muistaakseni eilen). Lepsämän kylään saavuttuani mieleeni iski yht’äkkiä järkytys: eihän Matti mitään konjakkia tarjoa. Miksi siis mennä edes kahville?
Käänsin pyöräni ympäri ja ajoin kilpaa kotiin herrojen Hämärä ja Pimeys kanssa. Hämärälle hävisin, mutta herra Pimeän voitin, nippa nappa. Kotona kello 20:10, jolloin ajovalon käyttö on jo aika tarpeellista.
Harjoituksen statistiikka:
- peepeilyä 57 minsaa
- 20,6 km
- sk 133
- energiankulutus 543 kcal
- SI 114
Sep
20
2004
Tämän viikon harjoitusohjelma on vähän yksipuolinen, sillä sunnuntaina on MTB Finlandia ja sitä ennen pitää uuteen pyörään saada vähän kilometrejä. Viime viikollahan niitä ei kertynyt yhtään.
Viikon aktiviteetit
- maanantai: pyöräily, esim. 90 minsaa rauhalliseen tahtiin
- tiistai: suunnistus, RR:n iltarastit Alhonniitussa
- keskiviikko: lepo
- torstai: pyöräily, pari tuntia rauhallista
- perjantai: pyöräily, palauttava, max 1h
- lauantain: lepo
- sunnuntai: MTB Finlandia
Viikosta tulee siis hyvin pyöräilypainotteinen. Tiistai on reipas, sillä metsässä säntäily minun suunnistustaidoillani vastaa lähinnä semi-kovaa harjoitusta. Tästä syystä keskiviikko on lepopäivä. Launtaina vastaavasti lepo ennen sunnuntai kovaa keikkaa. Sen verran on harjoitus jäänyt vähiin, että taidan tyytyä vain yhteen kiekkaan (35km). Veli Pete tykittää koko matkan.
Ensi viikosta alkaen tulee viikko-ohjelmaan yksi reppuselässä käkäily. Menin tovi sitten hetken mielenhäiriön perusteella ilmoittautumaan Sysimustaan Satkuun. Kaikkeen sitä pitää vapaaehtoisesti itsensä lykätä. Noh, eräs tuttava lääkäri on diagnosoinut minut ja todennut että harjoitteluni viittaa vahvasti viidenkympin villitykseen. Eli, vika ei ole minun, vaan oireet ovat normaalia tälle iälle
[Edit 13.8.2011 linkki Kerkenetiin päivitetty KSX-leiska #5 tultua tuotantoon]
Sep
20
2004
Perjantaista sunnuntaihin veljien kanssa KTO-kurssilla. Erinomainen paketti.
Lauantaina puolitoista tuntia halonhakkuuta, mutta muuten koko viikonloppu meni ilman harjoituksia. Kaiken kaikkiaan koko viikko on harjoituksellisesti todella löysä. Edellinen yhtä heikolla hapella oleva viikko löytyi toukokuun puolesta välistä. Perustelut olivat kuitenkin suurin piirtein kohdallaan: työkiireet yms. Se selityksistä.
Lauantaina ajoin perheeni sateeseen metsätöihin. Yhdessä oltiin sovittu, että pinoavat halot viikon aikana kun olen reissussa. Pahasti oli päässyt unohtumaan, joten otettiin yhdessä vauhtia sateessa. Eikös me hankita lapsia juuri sitä varten, että voidaan harjoittaa pienimuotoista diktatuuria domestisissä ympyröissä?
Noh, ei siihen mennyt kuin puolitoista tuntia ja sen jälkeen ahmittiin poppareita ja katsottiin yhdessä video. Katala maailma (=metsätyöt, despotismia harjoittava isä) unohtui kun herra Andersson pelasti maailmaa.
Sep
16
2004
Jep, kotona puoli yhdeksältä illalla, jolloin työpäivän pituudeksi tuli lähes minutilleen 14 tuntia. Edelleenkään en jaksanut tehdä mitään. Huokaus.